Kutsu

Jos joku kutsua pyytänyt ei ole vielä saanut omaansa, niin laittakaa vaan uutta pyytöä tulemaan.

On saattanut mennä pyyntö ohi tai muuten vaan kutsu hukkua välille. Kaikille (huomatuille) pyytäjille olemme kuitenkin kutsun laittaneet tulemaan.

Ja uusi blogi löytyy osoitteesta: http://matkakotiin.blogspot.com/ (jos puolestaan jollakin kutsutulla on mennyt blogin sijainti hukkaan)

Salasanasuojattu blogi

Tietyistä syistä joudumme nyt muuttamaan blogin salasanalliseksi. Itseasiassa ajattelimme tehdä tämän siten että luomme kokonaan uuden blogin, jotta tämä blogi ja teksti jää näkyviin ja kaikki halukkaat, jotka tahtovat kulkea mukanamme jatkossakin saisivat mahdollisuuden niin tehdä (ehkä helpoimmalla tavalla näin). Jos haluat uuden blogin lukijaksi jätä kommenttikenttään sähköpostiosoitteesi, minne voimme kutsun lähettää tai laita s-postia osoitteeseen:

sadeinaa@gmail.com tai mileo2004@gmail.com

Laitamme heti kutsuja tulemaan, kun vain saamme uuden blogin avattua! Päivityksiä tilanteestamme emme valitettavasti ennen sitä voi enää tänne blogiin tehdä.

Taustalla ja Näkyvillä blogia seuranneet, olette erittäin tervetulleita jatkamaan matkassamme! Myös Uudet lukijat (tämän postauksen jälkeen blogin löytäneet) ovat erittäin tervetulleita, rohkeasti vain s-postia meille. Ainoastaan IRL-henkilöt* haluamme tässä vaiheessa hyvästellä. Ihanaa että olette mukanamme kulkeneet, mutta tästä eteenpäin haluamme pitää joitain asioita hiukan yksityisempinä. ♥

* IRL=in real life

- Sadeina & Mileo -

?/3

Klinikan antama virallinen testipäivä on vasta ensi viikon perjantaina 20.5. Aina ennen klinikalta annettu päivä on ollut useita päiviä aikaisemmin. (ovat kai tässäkin asiassa muuttaneet käytäntöjään sitten edellisen kerran). "Vanhan" kaavan mukaan testipäiväksi olisi tullut minulle tiistai 17.5. Jolloin on 2 viikkoa 1 päivä punktiosta ja 1 päivä vajaa 2 viikkoa siirrosta. Jos silloin testi näyttää negatiivista, niin aion lopettaa nuo pillupallerot! Lugesteronin käyttö kun on jotain todella epämiellyttävää! En odottele tällä kertaa viralliseen testipäivään saakka! Itseasiassa lääkärin antama resepti ei muuten edes riitä tuohon asti!

Todennäköisesti otan hiukan varaslähtöä jo huomenna pp11, kun ei ole töihin lähtöä. Saamme rauhassa sulatella tulosta! Tottakai sitten varmistan tulosta vielä myöhemmin, mutta huomenna voisi jo vilkaista miltä näyttää.

Olisihan se aikamoinen pommiviikonloppu, jos Suomi veisi euroviisujen voiton.. voittaisi MM-jääkiekon kultaa, ja ME tekisimme positiivisen raskaustestin!! Saa nähdä montako näistä kolmesta tapahtuu?

- Sadeina -

viivi & wagner

Turta

En ole kirjoittanut pitkään aikaan. En oikein tiedä mitä sanoa. Mä pelkään aivan kamalasti. Yritän uskoa, mutta pelko vie vallan. Tavallaan mä en kuitenkaan tunne edes mitään surua siitä, vaikka mielessäni olen jo varma että tulos on kuitenkin taas negatiivinen. Enkä enää iloa siitä, että meillä on oikeasti kuitenkin mahdollisuus positiiviseen lopputulokseen.

Piinapäivä 7.

Mä olen täysin turta. En osaa tuntea yhtään mitään tällä hetkellä.

- Sadeina -

Tuntemuksia

Olotila on edelleen kipeähkö punktion jäljiltä. Paikoillaan ollessa parempi, mutta heti liikkeelle lähtiessä kipuja alkaa esiintyä. Nyt uutena oireena on alkanut hiukan pistellä myös kylkiluiden alle. Ehkä seurauksena siitä, että eilinen juominen jäi hiukan vähemmälle? Heti punktion jälkeisenä päivänä meni alas varmaan 4 litraa vettä, eikä siirrossa ultratessa näkynytkään merkkejä siitä, että nestettä olisi kertynyt mihinkään minne ei saisi. Ainoastaan tyhjennetyt rakkulat olivat täyttyneet nesteellä, niinkuin kuuluukin. Munasarjat olivat silloin siirtopäivänä vielä sen verran kookkaat ja minä kipeä, että lääkäri kirjoitti minulle loppuviikon sairaslomaa.

Mieli on jokseenkin hyvä. Olen erittäin iloinen siitä, että tällä kertaa tulos oli edes hiukan parempi. Vaikka pakastetut eivät mitään hyvää sakkia olleetkaan (yhtä lukuunottamatta), niin on meillä silti mahdollisuus PAS:siin ensimmäistä kertaa hoitohistoriamme aikana! Ja etenkin se, että tällä kertaa saimme siirtoon kaksi hyvää alkiota, ulkonäöltään huonoja, mutta ulkonäkö on tietääkseni seikka, mikä merkkaa melko vähän, pääasia että alkiot olivat muuten hyviä ja jakautuneet täysin aikataulussa! Loppujen lopuksi tämä on enemmän kuin uskalsin toivoa.

Tuntuu että meillä taitaa oikeasti olla kerrankin mahdollisuus! Nyt vaan kyllä sitten pelottaa ihan hirveesti!

- Sadeina -

10/10 ja 4+

Soittelin eilen klinikalle ja kyselin hedelmöittymistuloksia. Sanottiin että 9 oli hedelmöittynyt ja että kypsiä munasoluja oli ollut 10. Tänään niitä hedelmöittyneita oli kuitenkin 10 eli se yksi oli vain pikkuisen hitaanpuoleinen yksilö. Eli hedelmöittymistulos oli 100%. Tämä hitaasti starttaava yksilö oli sitten mennyt jakaantumisessa jopa muutaman nopeammin lähteneen edelle ja sepä päätyi pakkaseen neljän muun alkion kanssa.

Kieltämättä tuntui mukavalta, kun lääkäri sanoi, että tällä kertaa saatiin alkioita pakkaseenkin. Olin vieläpä ottanut klinikalle mukaan huomenlahjaksi saamani hienon kynän ( se on minun "tärkeiden asioiden kynä" ) siltä varalta että saamme allekirjoittaa pakastussopimuksen.

Alkioiden laatu tosin oli sitä tuttua nelosta, paitsi että kolme alkiota sai luokituksen 4+, joka on lääkärin mukaan hyvä, itse asiassa melkein TOP. En sitten tiedä, miten tuohon lääkärin mielipiteeseen nyt pitäisi suhtautua.Ajattelenko samoin kuin jos lapsi tulisi koulusta kotin 4+ koearvosanan kanssa väittäen sen olevan melkein kymppi. No en ajattele. Mie tykkään olla positiivnen ja jos 4+ on lääkärin mielestä hyvä niin on se sitten hyvä minunkin mielestä. Melkein TOP.

Sellaisia 4+ alkoita tuoresiirrettiin kaksi ja yksi sellainen meni pakkaseen neljän tavallisen nelosen kanssa samaan olkeen.

Nyt sitten odotellaan.

Meillä on kotona tietokonepöydässä sellainen fläppitaulu, johon voi kirjoitella kaikenlaista. 5V tyttömme oli jokin aika sitten kirjoittanut tauluun, että "tahton vauvan". Eilen kun hain tytön päiväkodista, hän kertoi keksineensä, miten meille se pikkusisko saadaan. Hänen ratkaisu oli sellainen, että hänen pitää ensin saada taikasauva, jolla sitten voi muuttaa babyborn-nuken oikeaksi vauvaksi. Illalla sitten huomasin, että fläppitaululla oleva kirjoitus oli muuttunut muotoon "tahton taikasauvan". Konstit on monet.

- Mileo -

Tuomiopäivä vol.2

Sisälläni on rakkaus.

Suuri sellainen. Kaksinkappalein.

Meillä on Taisto, ja meillä on Toivo.

Jääkää luoksemme, minä pyydän ♥

- Sadeina -

Tuomiopäivä vol.1

klo.7.00 Herään ensimmäisen kerran kun Mileo seisoo vieressäni ja sanoo ”Tässä sulle nämä pallerot” Luulen olevani edelleen unessa.. nähden unta siitä että Mileo on tuonut meidän alkiomme minulle, meille kotiin! Olen aivan ihmeissäni ”Mitä?” Mileo vastaa ”no nämä pillupallerot” ”Ai no niinpä tietenkin.. Anna tänne” Ja minä työnnän eilen illalla aloittamani keltarauhaslääkityksen sinne minne se kuuluukin.

klo.9.00 Herään siihen että puhelimeni soi. Sydän pomppasi kurkkuun. Ajatukset saman tien siinä, kuinka klinikalta soitetaan huonoja uutisia. Otan puhelimen käteeni. Se olikin vain herätyskelloni ääni. Olin unohtanut ohjelmoida minun normaalisti käyttämäni herätysäänen tähän herätykseen.

klo.9.50 Lähden suihkuun. Pesen ajatuksissani hiukseni kaksi kertaa shampoolla. Sheivaan sääreni ja muutkin kriittiset alueet lady shaverillani. Tai jos tarkkoja ollaan, niin en omista lady shaveria. Kylppärissäni komeilee ”miesten” Gillette Fusion, viisiteräinen (syy miksi olen ostanut aikoinaan tämän, enkä naisille suunnattua versiota. naisille löytyi ainakin siihen markkinarakoon ainoastaan kolmiteräisiä shavereita). Naiseuteni ei todellakaan mitenkään karise sillä, että käytän miehille suunnattua tuotetta. Tämä Gillette on kaikenlisäksi todella hieno kapistus musta-oranssi värityksineen! Mutta… takaisin aiheeseen!

klo.10.00 Tulin suihkusta. Katsoin puhelintani. Yksi vastaamaton puhelu. Peloissani katson kuka minulle on soittanut. Ensimmäiset ajatukset siinä, että tietenkin klinikalta! Ei ollut klinikalta vaan Mileo. Ajattelen heti että Mileo on soittanut minulle, koska klinikalta on soitettu hänelle. Kädet vapisten soitan Mileolle. ”Hei. Olit kulta soittanut” ”Joo. Ajattelin vaan tarkistaa, että olet herännyt” Huh hiivatti sentään kuinka kivi tai paremminkin vuori tippui sydämeltäni. Ja todettakoon että sanoin kyllä Mileolle, että ihanaa kun sinä huolehdit minusta, mutta olisit vaikka laittanut viestin ja jos en vastaa siihen, niin sitten vasta soittoa minulle! Ja Mileo oli pahoillaan. Mutta lämmin tunne oli kaikesta huolimatta sydämessäni siitä, kuinka huolehtivainen kulta mulla on.

klo.10.45 Pitäisi syödä jotain. Jännittää niin paljon ettei tee mitään mieli. Syön vaivoin ja pakolla.

klo:11.00 Vaihdan housut. Aamulla jalkaani vetämät kireät farkut ei sittenkään ollut se hyvä valinta.

klo.11.10 Mileo saapuu töistä kotiin. Hän syö. Huomaan että kultaakin jännittää.

klo.11.15 Klinikalta ei ole tullut puhelua. Kaiken järjen mukaan meille pitäisi olla ainakin yksi sitkeä sissi siirrettävänä.

klo.11.20 Lähdemme ajamaan Ouluun. Hakemaan rakkautta, meidän rakkauttamme!

- Sadeina -

Uhma

Klinikallemme oli tullut viime viikolla uusi käytäntö, ettei laboratorioon soiteta enää seuraavana päivänä hedelmöittyneiden määrästä. Päätimme kuitenkin uhmata tätä uutta käytäntöä ja Mileo otti puhelimen kauniiseen käteensä ja soitti soluviljelylaboratorioon.

Meillä oli 14 solua (eilen oli 15! en tiedä mihin yksi oli hävinnyt.. varmaan laskuvirhe jossain vaiheessa, täytyy huomenna kysellä) joista epäkypsiä neljä. Eli 10 kypsää solua, joista 9 on hedelmöittynyt!

Huomenna me mennään hakemaan meidän muruset kotiin!

- Sadeina -

Punktio

Lyhyesti ja ytimekkäästi

Miehen laskujen mukaan minulta puhkottiin n.34 rakkulaa. Niistä saatiin 15 munasolua! Kypsyydestä ei vielä tietoa.

Jännäys kestää keskiviikon siirtoon saakka. Väliaikatietoja hedelmöittyneiden määrästä/solujen kypsyydestä ei ole huomenna luvassa. (uusi käytäntö klinikalla) Liikaa en uskalla toivoa vaikka hyvä määrä saatiinkiin soluja. Meillä kun aina saadut solut ovat auttamatta olleet huonolaatuisia niin... mitäpä tähän enää lisäämään.

Sen verran ennen lepäämään lähtöä haluan vielä tässä todeta. Olen todella otettu ja iloinen vertaistuesta ja tsempeistä joita olemme saaneet. Kaikilta teiltä saaduista, riippumatta siitä missä elämäntilanteessa minua/meitä tsempanneen oma elämä on! Te kaikki olette minulle todella tärkeitä ja arvostan teitä jokaikistä! Kiitos teille kaikille!

- Sadeina -

Viimeiset päivät

Tänään pitäisi pistää viimeinen annos Menopuria. Näillä näkymin elämäni viimeinen! Se on sitten lopullisesti ohi. En jaksa enää yhtäkään hoitoa, jos nämä tulokset pysyvät siinä, että siirretyt alkiot ovat luokkaa 4 (eli ei pakastuskelpoista ja suoraan roskiin ne joita ei siirretä). Me olemme kahden IVF-hoidon seurauksena saaneet 15 munasolua ---> 9 alkiota, kaikki luokkaa 4 tai 5 (viitoset ovat suoraan roskiin meneviä, ei edes siirretä)


Huomenna olisi sitten puolestaan viimeinen Pregnyl. Seitsemättä kertaa elämässäni. Sitäkään en todennäköisesti tule itseeni enää koskaan pistämään. Johan tässä on ihan tarpeeksi näitä hoitoja tahkottu ja piikkejä pieneen vatsamakkaraani pistetty.

Maanantaina sitten tosiaan The Punktio, kolmas puolen vuoden sisään.

- Sadeina -

Olisiko jo meidän vuoro?

Tiistain klinikkakäynti oli vähän erilainen kuin mihin olen tottunut. Ensimmäistä suunnittelukäyntiä lukuunottamatta aina on ollut kotiin mentäessä enemmän tai vähemmän apea mieli. Nyt oli kuitenkin jopa positiivinen fiilis. Mie tykkäsin siitä lääkäristä, joka meillä nyt oli. Hän oli melkoisen rempseä sanomisissaan, mutta sitä vaivautunutta tunnelmaa ei hänen kanssaan tullut, mikä normaalisti noiden lääkärikäyntien aikaan minulla on ollut. Sille meidän vakiolääkärille minun tekee aina mieli sanoa, että katsoisi vaikka googlesta, jos ei muuten tiedä. Ärsyttää epävarmat lääkärit.

Ja olihan pääsiäinen ollut näköjään aika munarikasta aikaa. Se on tässä vaiheessa hoitoa sentään positiivinen asia. Olisi kyllä jo korkea aika onnistua. Melko pitkään on jo vaimo joutunut syömään nappeja, pistämään piikkejä ja suihkauttelemaan sumuja. Kärsinyt kuumat aallot ja ties mitkä vaivat, joita ei mies osaa kuvitellakaan. Olisi jo aika saada palkinto kaikesta vaivannäöstä. Pitää kuitenkin edetä askel kerrallaan. Olisi mahtavaa jos pääsisimme tuoresiirtoon alkioilla, jotka olisivat jotakin muuta kuin roskislaatua. Ei liene liikaa vaadittu.

- Mileo -

Endometrioosi

Tiistain ultrakäynnillä meillä oli eri lääkäri kuin tavallisesti. Hänen mukaansa minun kohdun limakalvo näytti tyypilliseltä endoa sairastavan limakalvolta. Lisäksi jotain muutakin tyypillistä hän siellä näki, mistä minä sitten en mitään ymmärtänyt.. Mutta! Vihdoin! Minä en ole päästäni vialla! Mulla taitaa ihan oikeasti olla tuota endoa! Kaikki ne kivut (ts. tuskat), kaikki itkut, joita olen kipujen vuoksi lattialla kaksinkerroin itkenyt! Niille on vihdoin joku antanut oikeasti selityksen (tai ennenkaikkea luvan). Ihanaa!

Laparoskopia mulle on tehty omalla polilla kipujen vuoksi. Siellä kuitenkaan ei lääkäri nähnyt mitään selviä pesäkkeitä. Kirjavuutta kohdun pinnalla ja kiristystä kohdun takana, sekä suolistossa, jotka voisivat viitata endoon. Mutta en saanut häneltä ns. diagnoosia tuosta. Ennemminkin lääkärini on aina vähätellyt kipujani ja valituksiani.

Ihmetyttää, että eikö kukaan muu lääkäri ole ennen havainnut ultralla näitä "kummallisuuksia" (kohdun limakalvon "kiharuutta" ja niitä kummia mustia pisteitä), mitkä tämän tiistaisen lääkärin mielestä ovat hyvin tyyppillisiä merkkejä endon sairastamisesta?

- Sadeina -

Ultra

Pääsiäinen meni mukavasti. Ollaan oltu viime torstaista saakka reissussa ja tänään palattiin takaisin kotiin. Piikitykset aloitin viime viikon keskiviikkona ja tänään olikin sitten ensimmäinen seurantaultra. Ultrassa näytti hyvältä. Molemminpuolin oli tulossa hyvin rakkuloita. Annosta pienennettiin nyt loppua kohden ja sillä määrällä on kaikki loput pistelyt, perjantaina viimeinen. Lauantaina sitten Pregnyl (irroituspiikki) ja ensi viikon maanantaina The Punktio. Perjantain ultra jää välistä, sitä ei lääkärin mukaan tarvita. Siellä oli niin paljon niitä sopivan kokoisia rakkuloita tällä hetkellä, että ne ovat valmiita maanantaina ja niiden mukaan mennään. Perjantain ultralla ei olisi juuri mitään merkitystä. Saatettaisiin nähdä onko muut munikset kirineet kasvuun mukaan, mutta sepä jää nähtäväksi sitten punktioon, että mikä tulee olemaan lopullinen saalis.

Olo on ollut hiukan tukala. Pienestäkin liikkumisesta tulee alavatsa kipeäksi. Aivan erilailla kuin ensimmäisessä pitkässä IVF:ssä. Ensimmäisessä hoidossa minulla olikin tässä vaiheessa vain yksi 13mm kokoinen rakkula ja muita pienempiä, kun taas tällä hetkellä mulla on siellä jo kasvamassa toistakymmentä 13mm rakkulaa + iso kasa hiukan pienempiä! Saa nähdä mikä olo on viikonloppuna ja mikä tulos on sitten ensi maanantaina. Yhtä jännittämistä tää aina on! HUI!

- Sadeina -

Soitto klinikalta

Mulle oli tänään soitettu klinikalta.. Ajattelin heti että ei kai vain mulle ole annettu jotain virheellisiä neuvoja, joita nyt aletaan korjaamaan.. Keskiviikkona pitäisi aloittaa Menopurin pistely ja pelkäsin jo, että käsky käy taas etten saakaan vielä aloittaa!!! Jos näin olisi ollut, olisin ajanut samantien Ouluun ja loppu olisikin sitten ollut korkeimman kädessä! Onneksi soitto koski ensi viikon tiistain seurantaultraa. Kellonaikaa ja lääkäriä jouduttiin muuttamaan. Keskustelin samaisella soitolla myös hoitajan kanssa olotilasta. Kerroin että eihän tässä ole tosiaan kokonaisia öitä tullut nukuttua herran aikaan.. Kuumat aallot ovat olleet aivan kamala riesa tässä pitkän pitkässä lamautuksessa (mun ekassa IVF:ssä, jossa oli sumuilla "normaalimittainen" oman hormonitoiminnan alasajo, ei tällaista ollut).

Suprecurin sumuttelut aloitin tänään, koska toisen Procren-piikin vaikutus päättyi eilen. Sumuja sitten pitäisi käyttää sinne melkein punktioon saakka. Täytyy sanoa, että kyllä tuo Procrenin pistäminen on ollut täysin vaivattomampaa. Yksi pistos ja se on siinä kuukaudeksi. Sumuja mun pitää muistaa se neljä kertaa vuorokaudessa suihkauttaa.

Ja tosiaan.. Piikitykset alkaisivat sitten keskiviikkona (ellei tule vielä jotain yllättävää muutosta!). Voi että mä toivon niiden tuovan helpotusta tähän mun oloon! Ja kyllähän ne mitä todennäköisimmin tuovatkin!

Hoitajan sanoin... Piikitysten myötä jäädään vaan toivomaan munarikasta pääsiäistä ja pääsiäisen jälkeistä aikaa!

- Sadeina -

Myös minä, niinkuin moni muukin.

Sain tänään omani. Se tuntui kädessäni suurelta aarteelta. Olen lukenut samat sarjakuvat ennenkin, mutta nyt kansissa. Huikea tunne! Tässä ne ovat, samat tunteet kuin mitä itse on käynyt läpi (ja mitä edelleen käyn).

Kiitos tuhannesti Riika! Ihanaa kun joku on pukenut näin hyvin kuviksi nämä lapsettomuuden tunteet. Tämän kirjan tulen ehdottomasti näyttämään läheisilleni! Ehkä hekin pystyvät ymmärtämään minua paremmin luettuaan tämän kirjasi!

- Sadeina -

Pelkuri

Pelko. Se paljon puhuttu asia. Lapsettomuus- ja odotusblogeja lukeneena, olen huomannut että usein kirjoitetaan pelosta. Oli asia/aihe melkein mikä hyvänsä, niin siihen liittyy jotain/jonkin asian pelkoa. Lukeudun itse myös näihin pelkääjiin. Minusta Pelko on yksi suurimmista tunteista lapsettomuushoidoissa ja niiden jälkeisessä raskaudessa. Pelätään hoidon sujumista, sen lopputulosta, saadaanko koskaan kokea sitä suurta onnea, menetetäänkö saavutettu onni, kestääkö oma parisuhde kaiken tämän jne. Pelätään yksinkertaisesti toivoa yhtään mitään!

Pelosta on vaikea irrottautua. Minä pelkään sen vuoksi, että yritän suojella itseäni. Se, kuinka hyvin se toimii, on melko heikolla tasolla. Mielestäni huonosti sujuneet asiat ovat satuttaneet minua, vaikka olenkin valmiiksi pelännyt pahinta. En siltikkään uskalla toivoa ja elää haavemaailmassa.

Uskallanko antaa itseni olla onnellinen nyt, kun päämäärä on kuitenkin vielä niin kaukana? Uskallanko toivoa ja odottaa jotain, mikä ei ehkä tulekaan?

- Sadeina -

On pimeä korpi ja kivinen tie

Minä menen nyt matalasta kohdasta aidan yli. Laitan tähän Youtube videon, joka minulla tänään töissä soi kuulokkeissa monen monituista kertaa. Tämä on mielestäni yksi kauneimmista lauluista, mitä on kuunaan tehty. Löysin siitä hyvin ajatuksiini sopivan version, miehen esittämänä, karsittuna kirkollisesta habituksesta, normaalia raskaammin soitettuna.

Laulun myötä lähetän terveiseni omalle pienelle lapselleni, jonka jouduin vuosi sitten hyvästelemään. Toivottavasti sinun on hyvä olla siellä missä oletkin, teit iskästä suunnattoman onnellisen, niinä päivinä joina saimme äitisi kanssa elää tietäen Sinun olevan kanssamme. Olisin niin kovasti halunnut Sinun jaksavan kasvaa isoksi ja vahvaksi.




- Mileo -

Vuosipäivä

Tänään 11.4.2011 tuli vuosi keskenmenosta. Harmittaa lue vituttaa ihan vietävästi että me olemme edelleen tässä pisteessä. Ilman lasta, ilman raskautta, edelleen hoidoissa. Se, että tulevaisuuskin näiden hoitojen suhteen näyttäisi aika lue todella ankealta, ei saa kyllä yhtään vähennettyä tätä harmituksen siis vitutuksen määrää.

Voi mikset sinä pienoinen voinut pitää tiukasti kiinni!

- Sadeina -

Hyvä elämä

Se on kumma kuinka sitä aina jaksaa nousta pettymyksistä. Uudestaan ja uudestaan. Minulla on ollut jo useamman päivän ajan hyvä olla. Olen jälleen nauttinut elämästäni. Minun elämäni on nauttimisen arvoista, ehdottomasti. Sitä ei vain tahdo jaksaa muistaa synkkinä hetkinä. Olen onnellinen että pystyin huomaamaan ja muistamaan sen loppujen lopuksi melko pian meitä kohdanneen takaiskun jälkeen. Tässä hyvässä elämässä on nimittäin paljon mukavampaa elää ja odottaa hoidon alkua, kuin mitä siinä synkässä elämässä olisi ollut.

Varasimme tänään laivamatkan pääsiäiselle tuomaan hiukan lisäpiristystä meidän elämäämme! On jotain hyvää mitä odottaa!

- Sadeina -

Meorum Finis Amorum

Aloitin edellisen kirjoitukseni toteamalla, että päivä on ollut huono. No sitä se oli ja huolella olikin mutta sen jälkeen tuli käänne parempaan. Viikonloppuna oli hääpäivämme ja eilen oli Sadeinan synttärit. Mukavia juttuja harmaan arjen keskelle. Vaimoni on silminnähden piristynyt viime viikon romahduksesta ja se on ollut minulle tosi suuri helpotus ja ilo.

Hääpäivänä kirjoitimme molemmat ajatuksiamme sellaiseen kirjaan, joka oli häissämme vieraskirjana ja johon olemme sitten viimeksi puoli vuotta sitten kirjoittaneet ajatuksiamme suhteestamme, elämästämme, toisistamme ja edellisen puolen vuoden tapahtumista. Molemmat kirjoittivat omat ajatuksensa paperille ennen kuin sai lukea, mitä toinen on kirjoittanut. Minua huvitti suuresti, kuinka samanlaiset ajatukset meillä oli ja kuinka samat asiat molemmilla nousivat päällimmäisenä mieleen kuluneelta puolelta vuodelta.

Olen monesti miettinyt, kuinka nämä lapsettomuushoidot vaikuttavat parisuhteeseen. Meillä ne ainakin ovat mielestäni vahvistaneet suhdetta entisestään. Edellsiten kolmen vuoden aikana olemme yhedssä kokeneet niin paljon asioita ja niin laajan tunneskaalan, että ei sellaisesta kukaan yksin selviäisi eikä niitä mitenkään voisi yksin käsitella ja jäsentää. En ainakaan minä voisi. Käy näissä hoidoissa miten hyvänsä, niin me pariskuntana ja perheenä selviämme niistä voittajina.

- Mileo -

Rakkaat

Vietän vielä niitä lääkärin määräämiä sairaslomapäiviä kotona. Itsestäni tuntuu, että olisin jo ehkä valmis töihin, saisin hiukan jotain muuta mietittävää. Lisäksi minulla on ikävä työkavereitani, sekä kaikkia 24 lasta sieltä työpaikaltani, varsinkin erästä ihanaa tyttöä. Erityislasta jolle olen omahoitajana.

Tänään on syntymäpäiväni. Olin kuvitellut tämän päivän hiukan erilaiseksi. Alunperin tämän päivän piti olla palkaton päivä töistä, ultrapäivä Oulussa. Mutta sen kariuduttua viime keskiviikkona, mukaan tuli uudet suunnitelmat. Uusissa kuvitelmissani olisin viettänyt tämän päivän töissä. Vienyt sinne jotain pullaa, keksiä, kakkua tms. Jouduinkin pitkälle sairaslomalle (viikko on mulle pitkä). Kaikista vähiten olisin toivonut tätä, viettää päivän yksin kotona.

Aamulla herätessäni, näin yöpöydälläni kortin ja kirjekuoren. Korttiin oli piirretty iso sydän, sydän näytti ihan 10-vuotiaan pojanklopin piirtämältä. Se oli aivan ihana, niin hellyyttävää sydäntä kukaan ei ole koskaan minulle piirtänyt! Kortin lopussa luki - Rakastan sinua T: "Mileo". Avasin kirjekuoren, siellä oli lahjakortti erääseen liikkeeseen, josta saan ostettua mieleni mukaan joko meikkejä, hajuvesiä, rasvoja, alusvaatteita..

Nousin hymyillen ylös sängystä, kävelin keittiöön. Kahvinkeitin oli laitettu valmiiksi. Minun tarvitsi ainoastaan napsauttaa se päälle. Hymyilytti vielä enemmän. Sydän oli pakahtua siitä suuresta rakkaudesta, mitä tunsin. Ajattelin mielessäni "kunpa tämä ilon ja onnellisuuden tunne kestäisi koko päivän".

Hetki sitten. Istuin ja mietiskelin elämää. Ovikello soi. Menin ovelle ihmetellen kuka siellä voisi oikein olla, eihän meillä käy koskaan kukaan ilmoittamatta etukäteen tulostaan. Ei varsinkaan keskellä työpäivää, eihän meillä ole silloin ketään kotona. Avasin oven, tukka pystyssä, kalsarit jalassa. Näin ensimmäisenä työkaverini. Hänen takanaan näytti olevan vielä enemmän väkeä. Toinen työkaverini, työharjoittelija, joka meillä tällä hetkellä on sekä 13 ihanaa eskarilasta! He lauloivat minulle ja antoivat kukkia. Työkaverini halasi minua ja sanoi "Koeta jaksaa". Jokaisella lapsella olisi ollut niin paljon minulle asiaa. Kysymyksiä ja kertomista. Kertomista heille tärkeistä asioista, asioista joita olisivat halunneet kanssani jakaa, asioita, joita on jäänyt kertomatta, koska olen ollut kotona. Ennen heidän lähtöään eräs lapsista vielä kysyi "Milloin sä tuut takaisin?"

Oven sulkeuduttua. Heidän lähdettyään, mulla pääsi itku. Mun elämä on ihanaa, mun elämässä on niin paljon ihania asioita. Mä olen taas "terve", mä näen ne asiat jälleen! Kiitos rakkaani, kiitos lapset ja ystävät! Paras syntymäpäivä ikinä!

- Sadeina -

4.4.2010

Vuosi sitten. Olin juuri herännyt tuoreen aviomieheni vierestä. Vietimme huomenaamua hotellin sviitissä. Ensimmäisestä inseminaatiosta oli kulunut n. kaksi viikkoa. Olin juuri tehnyt positiivisen raskaustestin. Me olimme onnemme kukkuloilla. Emme vielä silloin tienneet, että onnemme ei ole kovin pitkäkestoista. En tiedä olisinko halunnut tietää, olisiko se muuttanut jotain?

Se tunne mikä silloin oli. Kevätauringon paistaessa. Juuri avioituneena aivan mielettömän ihanan miehen kanssa. Positiivisen raskaustestin tehneenä n. 2 vuoden tuskaisen odottamisen jälkeen. Tuntui että avioelämämme ei olisi paremmin voinut alkaa. Eikä se olisikaan. Kaikki oli niin hyvin. Juuri sillä hetkellä. En voinut kuvitellakkaan, kuinka pian kaikki muuttuisi.

- Sadeina -

Lumiukko

Mielikuvissani rakennan takapihallemme lumiukon. Valkoisesta lumesta. vai käyttäisinkö hitusen keltaistakin? Puen sille vihreät vaatteet päälle. olenko muuten koskaan kertonut, että lääkärimme käyttää usein vihreää asustetta työssään? Hymyilen kun se sulaa hitusen joka ikisen kuuman aallon tullessa. vai nauraisinko jopa hiukan? Hymyilen kun näen sen toivovan, jotain helpotusta oloonsa ennen kevään tuloa. Apua! Sehän saattaa vaikka romahtaa lopullisesti! Samassa lintu paskantaa sille päähän mutta mitäpä tuosta, paskaa niskaa tässä sataa kokoajan itse kullekin!

Jos tämä ajatusleikki yhtään helpottaa minua jaksamaan sen ”ylimääräisen” kolme viikkoa, niin kyllä, minä jatkan tätä lapsellisuutta juuri niin kauan! Ja kyllä, minä lupaan lopettaa tämän siinä vaiheessa, kun saan meidän 107 neliöisen rivitaloasunnon keittiössä iskettyä itseeni ensimmäisen teräväkärkisen hormonia sisältävän ruiskeen! Mutta siihen saakka meininki on "watch out" lääkärit ja koko klinikka!

Ja mielenterveyshoitajan mielestä olen liian terve terapiaan! Näkisipä vaan tämän!

- Sadeina -

3.4.2010 Hääpäivä

Tasan vuosi sitten. Olin juuri sanonut TAHDON elämäni miehelle, suurimmalle rakkaudelleni, Mileolle. Elin vielä hetkessä, jolloin en tiennyt tämän maailman kamaluudesta yhtään mitään. Luulin tietäväni, mutta en tiennyt!

Tahtoisin tavallaan takaisin siihen hetkeen, siihen aikaan. Kärsimme jo silloin lapsettomuudesta, mutta emme todellakaan tajunneet ja tienneet vielä sitä tuskaa, paskaa, helvettiä, kamaluutta, pohjatonta surua, katkeruutta, mitä se (voi) aiheuttaa.

Tästä päivästä eteenpäin tulee käynnistymään "Kauhujen vuosi", päiviä, joita en tahtoisi elää uudelleen. Päiviä, joiden aikana olen kokenut kaikkia noita edellämainitsemiani tunteita (+paljon mainitsemattomiakin), tunteita joita en tahtoisi enää kokea.

Mutta onneksi.... Onneksi vierelläni on kulkenut Elämäni Rakkaus ♥, hän on pitänyt minut pinnalla. Ja hänen vuokseen ja hänen avullaan jaksan vielä yrittää. Ainakin vielä kerran! Onneksi hänkin sanoi maailman kauneimman sanan, TAHDON!

- Sadeina -

Alamäki

Soittaisinko klinikalle maanantaina..

Haukkuisin heidät alimpaan helvettiin, kun aiheuttivat mulle tän olon! Ei. En mä kehtaa!

Kysyisin etteikö millään voisi onnistua punktio ennen pääsiäistä! Ei. Mitä se vaikuttaa!

Vaatisin selvityksen siitä, mitä oikein tapahtui! Ei. Ketä se hyödyttää!

Kysyisin mahdollisuutta omalääkärin vaihtoon! Ei. Onko silläkään mitään väliä!

Varmistaisin tuon Suprecurin aloituspäivän. Sunnuntaina 17.4 tulee 1kk Procrenista, ja lääkärini on määrännyt sumut aloitettavikis maanantaina 18.4! Ei. Samapa tuolle vaikka sekin olisi mennyt lääkärillä mönkään!


Onko millään enää mitään väliä?

- Sadeina -

Raskaus

Tänään on ollut huono päivä. Tuskastuttava ja riittämätön olo, lopen kyllästynyt näihin hoitoihin. Tuntuu että niillä ainoastaan sotkee täysin hyvän elämän. Tuntuu että ei elämään nykyään mahdu mitään muuta kuin lapsettomuushoidot. En halua sellaista. Nythän pitäisi elää elämän parasta aikaa, kun on vielä melko nuori, minulla on ihana perhe, hyvä työpaikka, tulevaisuuden suunnitelmia, unelmia ja haaveita. Niinpä...

Niistä unelmista ja haaveistahan tämä kaikki kumpuaa. Ja tulevaisuuden suunnitelmista. Ei yhdelle haaveelle pitäisi uhrata koko elämää. Mutta jos se haave on riittävän suuri niin ihminen vain puskee härkäpäisesti sitä kohti eikä tajua lopettaa.

Onneksi kaikki päivät eivät ole tällaisia ja minulla näitä huonoja on todella harvoin. Enkä minä ole luovuttaja enkä aio sellaiseksi ruvetakaan. Mutta sitten kun nämä hoidot ovat ohitse, niin kyllä aika tavalla pitää asioita unohtaa että tällaiseen rääkkiin uudestaan ryhtyisi. Tiedostan kyllä senkin, että jos me lapsi lopulta näillä hoidoilla saadaan, niin se kyllä korvaa kaikki koettelemukset. Ja minä kyllä uskon vielä aivan vilpittömästi, että lopulta me onnistumme. Tietenkin pitää tajuta myös se, että kolikon toisella puolella on tilanne, jossa hoidot päättyvät tuloksettomina. Mikä silloin korvaa ja mitä, siihen en kyllä tältä istumalta osaa vastata. Jään miettimään. Sen tiedän että katkeruus on sitä kaikkein suurinta ja turhinta voimavarojen tuhlausta, se ei auta ketään nyt eikä toiste.


Nyt pitäisi ryhdistäytyä ja aloittaa viikonlopun vietto ja rentoutua. Pitäisi olla iloisella mielellä, meillä on sunnuntainan ensimmäinen hääpäivä. Se saa kyllä tajuamaan, että on kuluneeseen vuoteen mahtunut suurta iloakin.

Niin tuosta otsikosta piti kertomani, että on aika raskasta tämä raskautuminen näillä käytettävissä olevilla konsteilla.

- Mileo -

Absurdia?

Ei mennyt sitten tämäkään päivä ihan nappiin.

Aamupäivällä lähdin käymään juttelemassa mielenterveyshoitajan luona. Minulla oli jo sinne mennessäni kuvitelma siitä, että tämä ei välttämättä ole mikään paras paikka näille keskusteluille. Olin oikeassa. Se miksi minulla oli tämä kuvitelma, johtui siitä, että tiesin ettei kyseisellä mielenterveyshoitajalla ole mitään käsitystä/tietoa näistä hoidoista.

Nainen kenen kanssa menin keskustelemaan oli oikein mukava ja sympaattinen. Hän aivan varmasti halusi minulle vain ja ainoastaan hyvää. Häntä kiinnosti kovasti mitä lääkkeitä käytän, miksi, miten hoidot etenevät käytännössä, paljonko aikaa näihin kuluu jne. jne. Mikäpä siinä oli mulla kertoessa, mutta tuntui ettei se oikein helpottanut oloani, että jouduin kaiken aikaa vain kertomaan ja selittämään yleisesti näistä hoidoista. En siitä, miten ne käytännössä minuun vaikuttavat. Eli ei me juurikaan purettu niitä minun tuntemuksiani siellä. Lähinnä se siellä viettämäni tunti tuntui joltain luennolta. Jota minä pidin hänelle.

Se mikä oli "parasta"... Hän kysyi minulta "Oletko kuullut tai ajatellut sellaista vaihtoehtoa, kun lopettaa hoidot niin tuleekin ihan itsestään raskaaksi?"

En ehkä halunnut kuulla juuri tuota, juuri tuossa paikassa.. Onneksi sain hänet ymmärtämään tuon asian "typeryyden". Tämä juurikin kuvastaa sitä, ettei tuo ole minulle se oikea paikka käydä keskustelemassa. Valitettavasti.

Olisi se kai ollut tosiaan liian absurdi ajatus, että apua olisin itselleni saanut!

- Sadeina -

Meidän elämää

F43.0 Akuutti stressireaktio

Diagnoosi. Minä sain tänään diagnoosin ja viikon sairaslomaa. Päivystävä terveyskeskuslääkäri, nuori nainen, antoi minulle lapun kouraan ja lähetti kotiin lepäämään. Kysyi hän minulta kysymyksen, koska se on kuulemma pakko esittää kaikille tässä tilanteessa. -"Onko sinulla niin paha olla, että voisit vahingoittaa itseäsi?" -"Ei ole", vastasin (ihmetellen tuota esitystapaa... "kysyn koska se on pakko kysyä"). Huikkasi hän vielä minulle perään että hei, hei ja voimia! Siis mitä vit***

Häntä selvästi säälitti minun tilanteeni. Mutta en ymmärrä miksei hän tahtonut auttaa kunnolla. Ajatteliko hän että tämä on sillä selvä, kun toivottaa voimia ja lykkää jonkin lapun kouraan, millä "pääsen" viikoksi kotiin "lepäämään". Juuri kun olin hänelle kertonut kuinka minun työni on ollut aina se henkireikä, paikka, jossa unohdan tämän kaiken. Ja että tässä vaiheessa kun en siellä pysty olemaan, niin asiani ovat todella huonosti. Eikö hän tiennyt mitä tehdä? Vai eikö hän osannut suhtautua tähän asiaani? Pelkäsikö hän loukkaavansa minua esittämällä minulle jotain konkreettista apua (muuta kuin sairasloma)? Hän selvästi ainakin meni niin sanattomaksi, kun kerroin mistä tämä minun henkinen huonovointisuuteni johtuu. Hän ei tiennyt mitä sanoa.

Lompsin suoraan lääkäristä päästyäni mielenterveysneuvolan puolelle. Istahdin reippaasti pehmeään, lämpöisen väriseen tuoliin. Esitin keski-ikäiselle naishenkilölle asiani. Sain lapun kouraani. Minulle jäi hyvä mieli.

Huomenna nähdään!

- Sadeina -

Via Dolorosa

Ei taaskaan ihan nappiin mennyt, ei läheskään.

Minulla ei lapsettomuushoitoja kohtaan ole koskaan ollut kauhean korkeat odotukset. Niistä on tullut mieleen lähinnä vuosikausia kestäneet pettymysten ketjut, jotka ovat koetelleet ihmisten kestävyyttä monelta kantilta. En tiedä mistä minulle moinen käsitys on tullut, kun ei minulla ennen tätä omakohtaista kokemusta ole ollut asiaan juurikaan konkreettista kosketusta.

Sitten toisaalta mie en olisi ikinä uskonut, että tämä homma kuitenkaan olisi aivan näin kivistä. Eihän toki meille. Ja kyllähän alku menikin kuin elokuvissa, sain parhaan kuviteltavissa olevan huomenlahjan. Sitten se vietiin pois. Ajatus siitä tuntuu pahalta. Se tuntui pahalta silloin vuosi sitten, mutta pahemmalta se tuntuu nyt, kun märkäkorvainen mustavalkoisuus omasta mielestä tämän asian tiimoilta on karissut E4:n varteen. Silloin oli jotakin konkreettista saavutettua, sen jälkeen ei mitään muuta kuin toiveita jostakin tulevasta. Ja kalenterissa tuntuu sivuja riittävän aina vain lisää ja lisää.

Mielessäni on itänyt ajatus asioiden kirjoittamisesta paperille siitä saakka, kun vaimokultani aloitti bloginsa. Minua kuitenkin on pelottanut kirjoittaa ajatuksistani ja tunteistani tätä asiaa kohtaan. Pelkään että analysoidessani asiaa liikaa, minut valtaa alakulo. Minun suojamekeknismini on se, että keskityn muihin asioihin, sellaisiin jotka ovat hyvin ja sellaisiin, jotka ovat ihan tavallista arkea. Pääsääntöisestihän asiat elämässäni ovat mallillaan. Minulla on ihan ikioma perhe. Asia josta en vielä vaikka 5 vuotta sitten tohtinut villeimmissä kuvitelmissanikaan edes haaveilla. Minä en ole lapseton. Juurikin tulin lukemasta iltasatua lapselle, jonka isänpäivälahjaksi tekemä puinen Mileo katselee minua tuosta hyllyltä.

Nyt sitten päätin kirjoittaa, eikä tämä nyt ainakaan vielä kovin suurelta möröltä tunnu. Mörköys ja helppous tietenkin ovat suhteellisia ja yksilökohtaisia.

Minä haluaisin että nämä hoidot tästä helpottuisivat ja että ne saataisiin jossakin järjellisessä ajassa päätökseen. Haluaisin näistä hyvän lopputuloksen. Tällä hetkellä minuun sattuu kamalasti nähdä kuinka vaimoni kärsii sekä henkisesti että fyysisesti. Se on päällimmäisenä mielessäni lapsettomuushoitoihin liittyen tällä hetkellä. Itse kyllä pärjään näiden pettymysten ja odottamisen kanssa, mutta on kamalaa katsoa vierestä kun toinen kärsii. Haluaisin osata paremmin auttaa ja tukea, olla läsnä. Näissä hoidoissa on ikävää se, että fyysiset kärsimykset jakaantuvat äärimmäisen epätasaisesti kohdistuen pelkästään naiseen. Mies joutuu omalta osaltaan kyllä pois mukavuusalueeltaan, joutuu kohtaamaan sellaisia asioita, joita luolamiehet eivät kohdanneet. Tulee avuton olo, kun haluaisi auttaa ja tukea, mutta ei osaa. Ei mitenkään, en minä ainakaan. En saa sanaa suustani silloin kun pitäisi ja se harmittaa ihan vietävästi. Näen että vaimoni kaipaisi minua lähemmäksi itseään henkisesti mutta minä en pääse vaikka kuinka yritän. Jos näistä asioista tulee riitaa niin sitten sen jälkeen pääsen hetkeksi ainakin hieman lähemmäksi mutta sitten sulkeudun taas ja ajaudun kauemmaksi. Siitä puolesta itsessäni tahtoisin eroon.

Edelliset pari kuukautta ovat olleet mielestäni helpompaa aikaa. Vaimoni on psyykannut itsensä iloisemmalle mielelle, mutta sitten tämän päivän pettymys vetaisi maton jalkojen alta oikein huolella. Ja sekös sylettää. Haluttaisi sotkea suohon koko klinikka tai ainakin ne lääkärit. Sitä ammattikuntaa kohtaan on kyllä karissut nyt loppukin luottamus. Samanlaisesta asiakaspalvelusta kaupan kassa saisi lopputilin ja samanlaisesta huolimattomuudesta on ulkoistettu asiantuntijoita kortistot pullolleen. Mutta lääkärille se on vain "hupsista ja oho..lasku tulee perässä, tervetuloa uudestaan"

- Mileo -

Päivän tapahtumien purku

Se mitä tänään tapahtui, olikin maailmanloppu minulle. Olin ajatellut että jos jostain syystä piikitykset eivät tänään ala, niin ne siirtyvät viikolla (niinkuin normaalisti). Ja se ei olisi ollut maailmanloppu. Mutta tämä tämänpäiväinen veti kyllä niin maton jalkojeni alta.

Lyhyesti kerrottuna.. Lääkärin piti silloin joskus helmi-maaliskuun vaihteessa päättää, että pistänkö toisenkin Procren piikkin vai jatketaanko hormonitoimintani lamautusta sumuilla 20.3. eteenpäin. Tässä samassa yhteydessä, kun hoitaja on tämän asian lääkäriltä ottanut selville, on ollut jo minulle varattuna O-ultra aika 30.3 (eli tälle päivää). Lääkäri teki tuolloin päätöksen, että pistän sen toisen Procrenin.

Ja siitä päästäänkin tämän päivän tapahtumiin. Menimme mieheni kanssa lääkärin huoneeseen. Lääkäri kyseli minulta Procrenin pistopäivät ja alkoi laskeskelemaan....
-"Mitä te täällä jo nyt teette", kuului lääkärin kysymys.
-"No meille on annettu tää aika", vastasin.
-"Procrenin pistosta pitää olla vähintään kaksi viikkoa, ennenkuin pistoksia voidaan aloittaa", kertoi lääkäri.

Sitten siinä oli hiukan keskustelua siitä, että miten tässä nyt näin on päässyt käymään. Mutta se on täysin selvä juttu, että meidän vika tuo ei ollut. Meille on ilmoitettu mitä lääkettä ja milloin, ja milloin mikäkin ultra ja milloin punktio. Ja hoitajalta vielä olen kotiini postitse lapun saanut missä lukee että tämä suunnitelma on lääkärin mielestä OK.

Se mitä lääkäri on tehnyt väärin on tuo valinta Procren/sumut.. Hänen olisi pitänyt valita sumut, koska niiden käyttö olisi puolitettu tässä vaiheessa ja pistokset olisi voitu aloittaa silloin kun minulle oli O-ultra sinne varattuna (eli tänään). Tuo O-ultra päivä kun oli silloin jo mulle varattu kun lääkäri päätöstään teki, eli täten tiedossa oleva juttu, mikä olisi pitänyt ottaa huomioon!

No tämä on tapahtunut, eikä sille mitään voi. Ihmisiä me kaikki ollaan. Huomenna pitäisi jutella esimiehen kanssa, mitä tapahtuu minun ensi viikolle varaamieni palkattomien päivien suhteen. Voinko perua vai en. Mulle on jo sovittu sijainen! Olin ne sopinut jo etukäteen, pitkässä hoidossa kun on tämä hyvä puoli, että valmiiksi tiedetään milloin on ultrat... (tällä kertaa ei sitten vaan ihan osunut nappiin)

Ja mitä nyt jatkoon sitten tulee.. Pistokset olisi voitu aloittaa ensi viikon keskiviikkona, koska silloin on kulunut jo tarpeeksi kauan Procrenin pistämisestä.. mutta punktio menisi viikolle 16 ja silloin on "pääsiäisviikko".. 2 viikon kuluttuakaan keskiviikkona en voi vielä piikityksiä aloittaa, koska silloin punktio olisi vko17 ja silloinkin on vielä "pääsiäisviikko"..

Eli vaihtoehtomme ovat..

a) aloitan Suprecur sumuttelut 18.4 (nämä sumut otettava mukaan nyt hoitoon, koska Procrenin vaikutus ei muuten taas riitä enää tarpeeksi pitkälle) ja Menopurin pistämisen 20.4, punktio vko 18, eli toukokuun alku. VASTA (Ja mä inhoon tuota sumuttelua!!!)

b) pistäisin kolmannen Procrenin 17.4, piikitykset alkaisivat 4.5 ja punktio menisi vko 20, eli toukokuun 16-18pvä. VASTA

c) annamme koko paskan vaan nyt olla. (Mehän sovimme mieheni kanssa, että "ei enää neljättä". Ja periaatteessa tuo a-vaihtoehdonkin valinta tarkoittaa 3viikkoa lisää näitä vaihdevuosia, mikä on aikana yhden normaalipitkän hoidon mittainen lamautusvaihe.)


Ja minäkö niin toivoin, että tämä hoito olisi jo kokonaan ohi ja nyt tämä on jatkumassa kokonaisuudessaan ainakin toukokuun puoleenväliin saakka, jos me vielä jatkamme tätä! (niinkuin todennäköisesti teemme, vaikka minua kovasti houkuttelisi tuo c-vaihtoehto)

- Sadeina -

Kirottu?

Tiedättekö sen "ranteet auki - fiiliksen"?

Ajoimme tänään n. 300 km turhaan mieheni kanssa, olimme päivän töistä pois.

Kroppani on ollut uskollinen, lääkäri puolestaan tehnyt virheen.

Käteen jäi tänään ilmainen Vauva-lehden näytenumero klinikan odotustilasta, hoitajan lupaus ilmaisesta raskaustestistä hyvityksenä tämänpäiväisestä. Epätietoisuus 3.IVF:n jatkosta.

Ja mitä opinkaan siitä Toivosta... Se on ihan sama Toivooko vai ei, sitä paiskautuu jokatapauksessa täysillä päin seinää.


- Sadeina -

O-ultra

Huomenna. Huomenna se taas alkaa. En odota mitään, en edes jännitä. Välillä olen jopa unohtanut, että huomenna.

Uskoisin että huomisessa ultrassa selviää, että piikitykset voidaan aloittaa. Jos kaksi pistosta Procrenia, useita päiviä kestänyt päänsärky, aivan mahdottomat kuumat aallot, huonosti nukutut yöt eivät ole tehonneet, niin mikä sitten?

Jos kuitenkin käy niin, ettei piikityksiä voida vielä aloittaa. Se ei todellakaan tule olemaan maailmanloppu. Mulla on jostain syystä niin hälläväliä olo koko hoitoa kohtaan, että mulle on melkeinpä sama, että päästäänkö huomenna aloittamaan vai ei. En tiedä johtuuko hälläväliä olo siitä, että yritän suojella itseäni, vai puhtaasti siitä, että olen oikeasti jo läpen kyllästynyt koko tähän touhuun. Veikkaisin itse että hiukan molemmista.

- Sadeina -

Toivo

En odota tältä viimeiseltä hoidolta juuri mitään. Enimmäkseen minä odotan että tämä koko homma olisi pian ohi. Kuinka paljon uskallan Toivoa? Jos minä Toivon, niin pelkään satuttavani itseni pahoin. Jos en Toivo ollenkaan, niin onko hoidon läpikäyminen raskaampaa?

Kumpi olisi helpompaa?

a) antaa itsensä TOIVOA ja paiskautua lopulta täysillä päin seinää,

vai,

b) hoitaa tää homma vaan alta pois ja suunnata Toiveet johonkin tulevaisuuteen..


- Sadeina -

Tervetuloa uuteen blogiin!

Uudessa blogissa on jotain vanhaa, mutta aika paljon uuttakin. Blogi kulkee samalla nimellä, Pitkää Matkaa Kotiin pienokaisemme edelleen valitettavasti kulkee. Blogia kirjoitan edelleen minä, Sadeina. Blogista löytyy edelleen vanhat postaukset (kunhan saan loputkin siirrettyä). Se mitä blogissa on uutta.. On visuaalinen puoli, en jäljitellyt samaa vanhaa. (Mulla oli muutenkin tarkoitus etsiä uusi blogi-pohja, koska tämänhetkinen on niin talvinen. Eli siinäkin mielessä muutto osui hyvään saumaan). Se miksi visuaalinen puolikin on erilainen, johtuu siitä että blogilla on myös uusi kirjoittaja Mileo, jonka näkemys minun tuli ottaa huomioon. Mileo on lapsettomuudesta kärsivä mies, joka tahtoo myös laittaa tuntemuksensa ja ajatuksensa ”paperille”, hän on minun aviomieheni. Hänen kanssaan minä tätä raskasta taivalta olen kulkenut, vienyt tätä projektia eteenpäin. Nyt me kuljemme sitä yhdessä myös uudessa blogissa, yhteisessä blogissamme.

Tästä lähtien pääsette siis lukemaan meidän molempien ajatukset ja kannan näissä asioissa. Miehen ja naisen. Mileon ja Sadeinan. Tervetuloa!

(täällä vanha blogi: http://pitkamatkakotiin.vuodatus.net/)

Ahdistus

Mulla on jotenkin kauhean paha olla. Niin paha, että jos joku tulis mulle päin naamaa sanomaan että kaikki menee hyvin, niin mä aivan varmana tinttaisin sitä henkilöä samantien turpaan! Eihän kukaan voi tietää miten tässä käy!

Tää viimeinen hoito vaan painaa nyt niin kamalasti mieltä, että oksat pois. Olisipa hoitomme jo ohi. Mulla olis ehkä taas hyvä olla. Tai jos ei hyvä, niin ainakin parempi.

Meneehän nämä tuntemukset ja tämä olotila joskus ohitse?

Pelko

Se kauhea peikko. Muutti luokseni tällä viikolla, eikä suostu lähtemään pois. En jaksaisi asustella peikon kanssa, mutta en myöskään tiedä miten sen saisi häädettyä pois. Musta tuntuu että peikko aikoo pysyä seuranani koko ensi kuun. Olisiko ehkä sitten vain helpompaa yrittää tulla toimeen peikon kanssa, ja tottua sen olemassa oloon?

Huono päivä

Eilen oli huono päivä fyysisesti. Tänään on ollut henkisesti. Henkisesti huono päivä on paljon pahempaa, kuin fyysisesti huono päivä. Onneksi huominen on taas erilainen.

Procren no.2

Tänään laitoin toisen Procren-pistoksen. Edellisestä pistoksesta tuli tänään kuukausi ja tämänkin pitäisi elimistössä vaikuttaa sen kuukauden ajan.

Kuumat aallot ovat olleet kyllä tämän Procrenin kanssa paljon häiritsevämpiä, mitä sumutteluissa oli. Viime yönäkin heräsin kamalaan kuumuuteen. Heitin peiton pois päältä, ei helpottanut. Otin yöpöydältä lehden ja käytin sitä viuhkana, pikkuhiljaa alkoi helpottamaan. Ei muuta kuin peitto takaisin päälle ja unta kalloon.

Pää nousussa

Kiukku on alkanut nostaa hiukan päätään. Sitä, johtuuko tämä Procrenista/muista lääkkeistä tai/vai tulevasta hoidosta ja sen tuomasta jännityksestä, en tiedä. Onnekseni mies jaksaa minua hermostumatta. Ja hänen mielestään käyttäytymiseni on vain "No, et sinä vielä pahasti. Hiukan enemmän kuin normaalisti"- vaiheessa. Eli hyvin kuitenkin edelleen menee.

Lääkkeet

Kävin tänäänkin apteekissa. Noutamassa eilen tilaamani 2400 IU:ta Menopuria. Procrenia heillä oli varastossa, ja sen sain jo eilen mukaani, mutta nämä Menopurit piti sinne tilata. (Tätä se on asua pienellä paikkakunnalla, ei edes läheisestä YA:sta saa suoraan lääkkeitä mukaansa, vaan ne täytyy sinne silloin tällöin tilata). Ärsyttää kun en huomannut suunnittelukäynnillä, ettei lääkäri kirjoittanut minulle reseptiä Pregnyliä varten valmiiksi. Olisin senkin pyytänyt valmiiksi, ettei tarvitse sitä erikseen lähteä taas hakemaan/tilailemaan! Vaikka voi se olla ettei mulla tuo tämänhetkinen Menopur määräkään riitä. Se nyt riippuu aikapaljon siitä että lähdetäänkö me pistämään sitä 225 vai 300 IU:ta /vrk. Sitä kun lääkärini ei vielä saanut lopullisesti päätettyä silloin suunnittelussa.

Meni muuten sitten jo tälle vuodelle lääkekattokin rikki tämän hoidon seurauksena... Nyt vain odotellaan kirjettä Kelasta ja sitten pitäisi hiukan palautuksiakin sieltä saada (n.75e mulla meni yli rajan viime ostolla, ei sen enempää). Ihanaa sitten loppuvuosi ostella lääkkeitä 1,50e/kpl

Tuhkana tuuleen?

kuusjapuolsataaekee

Ei vaan huvita

Mun pitäisi käydä lähipäivinä tukemassa läheistä yliopiston apteekkia... tervemenoa rahat!

Mun olisi myöskin jo varmaan kuukauden ajan pitänyt soittaa omalle polille ja kysellä lähetettä yhteen verikokeeseen.

Aikaisemmin sitä oli niin innoissaan uudesta hoidosta ja teki kaiken niin innolla.. Nyt ei juuri vois kauheasti innostaa tämä homma!

*muoks* ja edelleen vuotaakin prkl...

Kokemuksia?

Miten teillä Procrenin pistäjillä.. Onko Procrenin piston jälkeinen vuoto kestänyt normaalia kauemmin? Mulla alkoi vuoto toissa lauantaina (5.3.) ja edelleen vuotaa (nyt jo 10:nes vuotopäivä. norm. 4-5)?! Muutamat viimepäivät on ollut enää tiputtelua, mutta kummallisen ja ärsyttävän kauan tämä vuoto on jo jatkunut..

Sumuilla tehdyssä pitkässä hoidoissa en muista, että sumut olisivat venyttäneet vuotopäivien kestoa normaalia pidemmäksi.

Reissussa rähjääntynyt

Emme päässeetkään asuntoesittelyyn. Talo olikin mennyt jo kaupaksi ennen ensiesittelyä. Niin tyypillistä että meille käy näin.. se kämppä olisikin kai ollut liian hyvää ollakseen totta.... meille

Viime tiistaina, naistenpäivänä, sain rakkaaltani naistenpäivälahjan ♥ nomination-koruuni uuden palan, sekä läkerolin salmiakkipastilleja. Juuri tähän elämäntilanteeseen naistenpäivälahja tuli jotenkin niin sopivaan aikaan. Minä naisena joudun kärsimään suurimman osan fyysisellä puolella näistä hoidoista. (Minä tiedän että jos mieheni pystyisi, hän aivan taatusti ottaisi osansa näistä, mutta se vaan ei ole mahdollista.) Se, että sain mieheltäni lahjan, tuntui todelta hyvältä. Tiedän hänen arvostavan sitä, että minä olen nainen eikä hän pidä siitä johtuvia kärsimyksiä vähäisinä. (huom. en kuitenkaan väitä että sellaiset miehet, jotka lahjalla eivät naista muista naistenpäivänä, arvostaisivat naista yhtään vähempää)

Viime viikkoon mahtui myös huolta. Se kuinka läheisiä joistakin vertaistukijoista voi täältä netinkautta tulla, on aika hämmästyttävää. Minä eräänä päivänä menneellä viikolla kirosin mielessäni tämän maailman. Kuinka paska ja epäreilu paikka tämä oikeasti on. Luulin jo että ystävälläni Seralla ei ole kaikki enää kunnossa. Että hänelle annettiin, mutta vietiin vaan kaikki äkkiä pois. Näin on käynyt monelle muulle lapsettomuushoidoissa tarponeelle, joillekkin jopa useaan otteeseen. Onneksi lopulta selvisi että kaikki olikin hyvin ♥, mutta ehdin tosissani huolestua ja säikähtää. Tämä "tapahtuma" pysäytti minut tosissani miettimään sitä, mikä rikkaus on, että minulla on kaikki teidät "tässä maailmassa". Kuinka paljon tukea teiltä saan, kuinka paljon lohduttavia ja kannustavia sanoja olen teiltä kaikilta saanut ja kuinka paljon tulen vielä saamaan. Kiitos kaikille!

Tänään on ollut olotilan puolesta huonompi päivä. Kuumat aallot ovat tulleet ihan tosissaan mukaan kuvioihin. Nämä eivät ole enää mitään vähäisiä, vaan "kuuma-aalto-kohtaus" saattaa kestää todella kauan. Ne eivät tule yksinään, niinkuin aikaisemmin, vaan monen monituista aaltoa menee jatkuvasti pitkäkestoisesti kehoni lävitse. Päänsärky on alkanut. Kehoni ei ole myöskään tottunut metforminin 3tabl/pvä annostukseen, vaan pahoinvointia on ollut paljon.

Huomenna paluu arkeen!

muutakin mielessä

Olemme jo pidemmän aikaa katselleet omakotitaloja. Nyt myyntiin on tullut yksi, mikä olisi mieleemme sijainniltaan ja hinnaltaan. Sisältäkin talo vaikutti olevan hyvässä kunnossa. Päätimme että lähdemme sunnuntaina hyvissä ajoin ajamaan kotia kohti, jotta ehdimme sunnuntaina pidettävään asuntoesittelyyn!

pikaisesti reissusta

antakaa anteeksi mahdolliset kirjoitusvirheet.. Kirjoitan puhelimen kautta tätä postausta ja tää ei suoraan sanoen ole mitään herkkua! (kahteen otteeseen olen jo saman tekstin kirjoittanut ja juuri kun meinaa olla valmista niin mun yhteys on katkennut. Tämä saa olla viimeinen yritys) Reissu on sujunut hyvin tähän mennessä. Ihan täysin en ole pystynyt olemaan miettimättä tulevaa hoitoamme, mutta tunnen olevani kuitenkin rentoutuneempi kuin yleensä. Unet ovat edelleen kiusanneet minua, samoin lääkkeiden sivuvaikutukset. Näistä tarpeekseni saaneena tokaisinkin miehelleni eilen... -"Eihän enää neljättä?" -"Ei", oli mieheni vastaus. Eli tämä kolmas IVF tulee jäämään viimeiseksi kohdallamme. Joku voisi ajatella että tämä päätös tässä vaiheessa toisi kauheasti paineita tulevalle hoidolle, mutta ei. Olen vaan jotenkin niin helpottunut nyt tiedosta että kohta tämä kaikki on ohi!

kp1

Pikainen päivitys ennen lähtöä.

Tänä aamuna vihdoin vaihtui kp1 (maanantaista saakka odoteltu, procren niitä varmaan viivästytti). Vuoto alkoi ilman kipuja, mitä luxusta! Ei siis mitään, ei kerrassaan yhtään mitään tunnu kropassa.. aivan kuin tavallinen lauantaiaamu menossa täällä! IHANAA

Kiitos Procrenin???

L-O-M-A

Tänään alkoi loma.

Aion rentoutua.

Aion olla miettimättä tulevaa hoitoa ja yleensäkkin koko tätä touhua.

Aion olla iloinen ja onnellinen.

Aion hiihtää ja ajella moottorikelkalla - tehdä asioita joista nautin.

Hiukan reilun viikon päästä palaan sitten taas takaisin arkeen ja blogini ääreen. (en todennäköisesti jaksa puhelimen kautta todella hitaalla nettiyhteydellä päivitellä blogiani metsän keskeltä. Määränpäässäni ei juuri 3G pelaa)

Hyvää viikonloppua ja ensi viikkoa myös teille kaikille! Palataan asiaan..

Unet

Olen nähnyt nyt monena yönä unia tästä lapsettomuudesta. Unia on ollut jo niin paljon, että ne on todella alkaneet vaivaamaan minua. Aamuisin mietin mielessäni, että eikö tästä kaikesta paskasta voi päästä edes hetkeksi eroon?

Unet ovat oikeastaan kaikki olleet "hyviä" (eli ts. huonoja). Se tunne, kun olet nähnyt unta positiivisesta raskaustestistä, hyvästä alkioiden jakaantumistuloksesta, kaksosten synnyttämisestä, pakkasalkioista jne. on jotain sanoinkuvaamattoman masentavaa. Joudun joka hemmetin päivä pettymään, kun tajuan "ai sehän olikin vain taas unta".

Enkö minä ole jo kärsinyt tarpeeksi näillä huonoilla tuloksilla ja pettymyksillä? Mun unien pitää oikein kääntää veistä haavassa.. saada mulle unessa se aivan älyttömän ihana onnellisuuden fiilis ja viedä se sitten silmienavauksella pois!

Hiiteen unet....KIITOS!

Huono-olo. Hiivatin metformiini.

Pillerihullun päiväkirja

Tänään päivittäinen tablettimääräni nousee kuudesta seitsemään.

Tästä päivästä lähtien menisi sitten yhteensä 3tabl metformiinia, eli tervetuloa jälleen pahoinvointi! Vaikka kyllä mä viime viikon oon koko ajan kärsinyt kyseisestä vaivasta enemmän tai vähemmän. Ensin tuntu että huono-olo helpotti muutaman päivän päästä metformiinin nostamisesta, mutta lyhyeksi helpotus jäi. Loppuviikon on ollut kyllä melkoisen kehno olo. En sitten tiedä että johtuuko pahoinvointi noista metuista vai Procrenista vai psyykkisestä paineesta vai ihan jostain muusta?!? Uskon kuitenkin, että nyt taas tulee olemaan metujen takia ainakin muutaman päivän todella pahaolo kunnes elimistö tottuu nostettuun annostukseen.

Välillä tuntuu että me ollaan ukon kanssa kuin vanha mummo ja pappa. Joka päivä minä jaan molempien pillerit kippoon ja sit me sitä kauheeta pilleri määrää vedetään naamariin yhdessä hymyissä suin, ja toivotaan et ne jollaintapaa vaikuttais! Humpuukia sanon minä. Voihan ne auttaa sanoo mies. Ja sit me nauretaan!

Erakko

Minä.

Vai sanoisinko paremminkin itseni suojelija?

Elän tällä hetkellä omassa pikku maailmassani. Pysyttelen enimmäkseen kotona. Käyn töissä. Näissä paikoissa olen turvassa. Ainakin uskoisin olevani. Välillä olen jopa onnellinen. Elän onnellista arkea. Nautin työstäni. Pelkään käydä missään muualla. Muualla saatan loukata itseni. Olen onnistunut pitämään itseni juuri ja juuri pinnalla. Pelkään että jokin pieninkin asia saa minut hukutettua taas jonnekin syvälle, mistä on vaikea nousta ylös. Tuntuu etten kestäisi sitä juuri nyt. En. En nyt kun viimeinen hoitomme on alkamassa. Mikään ei saa horjuttaa mieltäni tällä hetkellä. Pelkään että muuten voi käydä jopa niin pahasti, että hoito jää tekemättä. Hukkuisin. Olen saanut kaivaa jostain viimeiset voimani tätä varten ja en todellakaan anna kenenkään tai minkään viedä niitä tällä hetkellä pois.

Pelkään että minulla ei ole enää ketään kun hoidot ovat ohi. Tällä tavalla menetän läheiseni. Itse olen heidät sulkenut pois. Suututtanut heidät. Minun on vain pakko suojella itseäni nyt. Toisinaan tuntuu että olisi helpompaa, kun nämä hoidot olisi jo käyty. Silloin voisin hyväksyä kohtaloni ja kohdata ne tosiasiat. Ja tiedän että olisin siinä vaiheessa tarpeeksi vahva kohtaamaan ne. Tällä hetkellä en ole. En vielä. En tiedä miten meidän tulee tässä käymään, joten en voi vielä alkaa prosessoimaan tätä asiaa. Mutta se päivä vielä tulee. Sitten olen taas se vahva. Kunpa läheiseni jaksaisivat odottaa sinne saakka. Koska siihen saakka minun on toisinaan oltava Erakko.

Anteeksi

♥ Anteeksi että olen ollut huono ystävä. Anteeksi etten ole jaksanut tavata sinua. Anteeksi että minulla on niin hemmetin vähän voimia jäljellä. Anteeksi etten ole kysellyt miten Sinulla menee. Anteeksi että pelkään kysellä kuulumisiasi. Anteeksi etten halua kuulla oletko raskaana. Anteeksi etten pysty onnittelemaan sinua. En tahdo kuitenkaan menettää sinua. Anteeksi. ♥

Varmistelua

Tein aamulla raskaustestin. Samaahan se näytti kuin aina ennenkin! Pieni toivo oli luomuihmeestä, mutta uskoa siihen ei tippaakaan...

Testinkin tein siis ihan vaan varmuuden vuoksi. Mä kun oon pistäny tuon Procrenin ja se lamauttaa mun oman hormonitoiminnan. Jos jostain syystä olisi niin hyvin käynyt, että luomuplussa olisi napsahtanut, niin mun olisi pitänyt aloittaa mahdollisimman pian tukilääkitys raskautta varten.

Et en mä sillä sitä testiä taas tehnyt, että jotenkin nauttisin sen yhden viivan tuijottamisesta... Ennemminkin noi testit alkaa oleen mulle jo pelkkiä mörköjä ja se kaksi viivaa jokin urbaanilegenda.

Procren

Tänään sain selvyyden miten kuukauden päästä jatketaan. Laitetaanko toinen Procren-piikki, vai jatkanko hormonitoimintani lamautusta sumuilla...

Procrenilla jatketaan. Eli toinen piikki mummotautia luvassa n.kuukauden päästä!

Oireet(tomuutta)

Metformiinin nostaminen kahteen tablettiin vuorokaudessa on aiheuttanut jälleen kerran huonovointisuutta. Tänään on kuitenkin onneksi ollut ensimmäinen parempi päivä! Eli todennäköisesti kroppani on pikkuhiljaa tottumassa isompaan annostukseen!

Procren ei ole aiheuttanut vielä mitään kummempia oireita. Onneksi

Kaikki peliin!

MINÄ

Tänään laitoin Procren-piikin nahkani alle vaikuttamaan. Sen olisi tarkoitus vaikutella siellä kuukauden verran ja sitten olisi vuorossa toinen samanlainen piikki tai vaihtoehtoisesti aloitan sumuttelut. Lääkäri tahtoi että mennään tämä hoito taas pitkällä kaavalla (tulee vaan kyllä melkoisen pitkä tällä kertaa, kun näin pitkäksi aikaa ajetaan oma toiminta alas), koska minulla edelleen se endoepäily kuitenkin on ja lyhyellä kaavalla ei 2.IVF:ssä päästy yhtään parempaan tulokseen. Eli nyt sitten kokeillaan lyödä oma toiminta ihan kunnolla pois pelistä ja lähdetään suurilla annoksilla kasvattamaan rakkuloita sitten jossain vaiheessa tässä kevään aikana.

Hiukan mua valmiiksi pelottaa mitä sivuoireita tämä Procren tulee mulle aiheuttamaan.. muistissa vielä 1.IVF:n sumujen tuomat sivuvaikutukset!!

Viikon verran olen käyttänyt nyt Metformiinia. Ensimmäisen tabletin kun otin, niin samana iltana jo tuli pahoinvointi. Huono-olo jatkui vielä seuraavana aamunakin. Melko pian tämä kuitenkin helpotti, eikä lääkkeen aiheuttamaa huonovointisuutta ole onneksi ollut enää havaittavissa. Huomenaamulla olisikin tarkoitus jo nostaa sitten annostusta ja alkaa ottamaan 2tabl/vrk. Toivotaan että kroppa tottuu tuohonkin määrään yhtä nopeasti, kuin yhteenkin tablettiin. Lopullinen tarkoitus olisi saada tuo lääkkeen määrä nostettua 3tabl/vrk.

Kaiken tämän lisäksi olen nyt ottanut päivittäin Omega-3-, E-vitamiini- sekä multivitamiinitabletteja. Noi multivitamiinitabletit mulla on ollut käytössä jo aikaisemmissa hoidoissa enemmän ja vähemmän säännöllisesti.

RAKKAANI

On ollut henkisenä tukena pistämässä Procren-piikin nahkani alle! Ja antanut minulle lämpimän ja toivoa täynnä olevan halin toimituksen päätteeksi ♥

Kuunnellut minun valitustani huonosta olosta Metformiinin kanssa. Ja esittänyt hartaan toiveensa siitä, ettei huonovointisuutta enää tulisi. Ja siis minun vuokseni, ei sen vuoksi, ettei hän jaksaisi kuunnella

Ottanut Omega-3-, E-vitamiini-, ja Multivitamiinitabletit! Ja yhtään valittamatta!

Sunnuntaina 20.2.

Tervetuloa mummotauti!

Nyt se kaikki selvisi!

Mä olen tamponeiden käyttäjä...

Kiinalaisen lääketieteen mukaan tamponit tukkivat normaalin kierron ja energianvirtauksen. Veren pitäisi antaa valua omalla painollaan.

Jossainvaiheessa?

Metforem (tablettimuotoinen diabeteslääke, aloitus ASAP)

Procren (oman hormonitoiminnan alasajoon)

Menopur (kasvattamaan munarakkuloita, tällä kertaa 225-300IU, että ei enää ihan vähäpätösillä annoksilla)

Pregnyl (irroittamaan munasolut)

Lugesteron (tukemaan keltarauhasen toimintaa)

Coctail olisi selvillä...ajankohta ei

Jälleen eteenpäin

Lääkärimme on keskustellut kollegoidensa kanssa tapauksestamme. Voimme varata suunnittelukäynnin paikanpäälle, tai voin varata soittoajan lääkärille. Ei kauheasti huvita.

Itseasiassa mua ei juurikaan edes kiinnosta, mitä he ovat "keksineet" seuraavaksi tehtävän. Mun mielestä kun tässä ei ole juuri oikeen mitään tehtävissä. On niin valitettavaa että tämä meidän ongelmamme on solutasolla.

Sen verran lääkäri sähköpostissaan mainitsi, että tablettimuotoinen diabeteslääkitys (metformiini) voisi olla minulle kokeilemisen arvoinen. Tämä lääkitys olisi minun mielestäni pitänyt ottaa asiaksi jo reilu puolitoistavuotta sitten, kun omalla polilla selviteltiin perustietoja ja sairauksia. Väestöliitolla tähän puututtiin heti, kun huomasin itse korkeista sokeriarvoista sinne mainita. Oma polihan ei siis ollut tätä tietoa edes kirjannut lähetteelle!!!

Tahattomasti lapsettoman läheisille

Poimintoja eräästä opinnäytetyöstä. Valitsin sellaisia, jotka koskettavat minua henkilökohtaisesti kaikkein eniten.

- Kuunteleminen on erittäin tärkeää. Sinun ei tarvitse etkä voikaan ymmärtää miltä lapsettomuus tuntuu, mutta ole läsnä, empaattinen ja anna lapsettomalle lupa surra. Lapsettomuus on luopumista monesta asiasta, älä väheksy sitä.

- Joskus halaus voi olla enemmän kuin tuhat rohkaisuksi tarkoitettua sanaa

- Kysy kuulumisia. Älä lopeta yhteydenpitoa.

- Unohda kliseet, kuten ”olette vielä niin nuoria”, ”ei saa yrittää liikaa”, ”älkää stressatko”, ”hankkikaa koira”… Lapseton on varmana kuullut jo kaikki kliseet, sano mieluummin vaikka ”voin vain kuvitella miltä sinusta tuntuu”.

- Lapseton ei halua kuulla kuinka rankkaa lapsiperheen elämä on ja miten hänellä on aikaa nyt matkustella ja nauttia elämästä. Hän haluaa elämään lapsen, sitä ei saa vähätellä.

- Vaikka joku olisi saanut pitkän yrittämisen jälkeen lapsen, ei se ole itsestäänselvyys. Älä kerro ihmetarinoita, ne satuttavat monesti lapsetonta.

- Et voi luvata, että he vielä onnistuvat, älä siis sano niin. Sano enemmin; ”toivottavasti onnistutte vielä”.

- Jokainen lapseton hätkähtää eri asioita. Osalle maailman vaikein asia on nähdä raskaana oleva nainen, toisille pieni lapsi. Kunnioita sitä asiaa.

- Älä vähättele keskenmenoja. Pitkän yrittämisen jälkeen ei ole helppoa luopua lapsesta vaikka se ei ole vielä syntynyt.

- Muista, että lapsettomuus voi osua kohdalle vaikka olisi jo aiempia lapsia. Edelliset lapset eivät vähennä seuraavan lapsen haluamista.

"Pelätä ei saa, jos tahtoo milloinkaan, onnen saavuttaa"

Kaikkensa yrittänyt

Olen kirjoitellut lääkärilleni sähköpostia.

Kirjoitin hänelle kopion plussaan johtaneen 1. inseminaation epikriisistä, ja kerroin myös mitä kaikissa lopuissa kolmessa negatiiviseen lopputulokseen päättyneessä inseminaatiossa tehtiin toisin, kuin tässä ensimmäisessä. Jos siitä olisi yhtään mitään hyötyä?

Kirjoitin hänelle myös siitä kuinka verestäni on löytynyt vasta-aineita. Minä en koskaan saanut vastausta omalta polilta, onko näillä veressäni olevilla vasta-aineilla mitään vaikutusta raskautumiseen. Että jospa tästä olisi vaikka jotain hyötyä?

Lisäksi vielä päätin informoida lääkäriäni siitä, kuinka minulla on viitearvot ylittävät paastosokeriarvot. Niiden vuoksi olen käynyt myös sokerirasituksessa, joka kuitenkin oli paastoarvoa lukuunottamatta ok. Terveyskeskuslääkäriltäni olen saanut "diagnoosin" diabeteksen esiaste. Tämäkin on ollut oman polin tiedossa, enkä tähänkään ole saanut koskaan kommenttia vaikuttaako tämä jotenkin raskautumiseen tai raskauden jatkumiseen. Ajattelin kuitenkin tämänkin sitten saattaa lääkärini tiedoksi, jos tästä kuitenkin olisi jotain hyötyä?

Täytyy todeta että minähän en ole asiantuntija enkä tiedä mistään mitään....mutta väittäisin että näistä kolmesta kaikki ovat mahdollisesti paljon tärkeämpiä tietoja nykyiselle lääkärilleni, kuin minun pituus ja paino!..jotka puolestaan olivat oman polin lähettävän lääkärin mukaan niin hemmetin tärkeä asia saada siihen lähetteeseen viime syksynä!!!!! Näitä asioita joita väestöliittoon sähköpostilla laitoin, ei tietääkseni ole omalta polilta lähetteeseen kirjattu!

Näköjään oman polin mukaan pituus ja paino ovat ne asiat, jotka ovat oleellisia raskaaksi tulossa minun kohdallani! Varsinkin kuin meikäläisestäkin nyt ihan selvästi jo päällepäin näkee että olen täysin normaalipainoinen!