Viimeiset päivät

Tänään pitäisi pistää viimeinen annos Menopuria. Näillä näkymin elämäni viimeinen! Se on sitten lopullisesti ohi. En jaksa enää yhtäkään hoitoa, jos nämä tulokset pysyvät siinä, että siirretyt alkiot ovat luokkaa 4 (eli ei pakastuskelpoista ja suoraan roskiin ne joita ei siirretä). Me olemme kahden IVF-hoidon seurauksena saaneet 15 munasolua ---> 9 alkiota, kaikki luokkaa 4 tai 5 (viitoset ovat suoraan roskiin meneviä, ei edes siirretä)


Huomenna olisi sitten puolestaan viimeinen Pregnyl. Seitsemättä kertaa elämässäni. Sitäkään en todennäköisesti tule itseeni enää koskaan pistämään. Johan tässä on ihan tarpeeksi näitä hoitoja tahkottu ja piikkejä pieneen vatsamakkaraani pistetty.

Maanantaina sitten tosiaan The Punktio, kolmas puolen vuoden sisään.

- Sadeina -

Olisiko jo meidän vuoro?

Tiistain klinikkakäynti oli vähän erilainen kuin mihin olen tottunut. Ensimmäistä suunnittelukäyntiä lukuunottamatta aina on ollut kotiin mentäessä enemmän tai vähemmän apea mieli. Nyt oli kuitenkin jopa positiivinen fiilis. Mie tykkäsin siitä lääkäristä, joka meillä nyt oli. Hän oli melkoisen rempseä sanomisissaan, mutta sitä vaivautunutta tunnelmaa ei hänen kanssaan tullut, mikä normaalisti noiden lääkärikäyntien aikaan minulla on ollut. Sille meidän vakiolääkärille minun tekee aina mieli sanoa, että katsoisi vaikka googlesta, jos ei muuten tiedä. Ärsyttää epävarmat lääkärit.

Ja olihan pääsiäinen ollut näköjään aika munarikasta aikaa. Se on tässä vaiheessa hoitoa sentään positiivinen asia. Olisi kyllä jo korkea aika onnistua. Melko pitkään on jo vaimo joutunut syömään nappeja, pistämään piikkejä ja suihkauttelemaan sumuja. Kärsinyt kuumat aallot ja ties mitkä vaivat, joita ei mies osaa kuvitellakaan. Olisi jo aika saada palkinto kaikesta vaivannäöstä. Pitää kuitenkin edetä askel kerrallaan. Olisi mahtavaa jos pääsisimme tuoresiirtoon alkioilla, jotka olisivat jotakin muuta kuin roskislaatua. Ei liene liikaa vaadittu.

- Mileo -

Endometrioosi

Tiistain ultrakäynnillä meillä oli eri lääkäri kuin tavallisesti. Hänen mukaansa minun kohdun limakalvo näytti tyypilliseltä endoa sairastavan limakalvolta. Lisäksi jotain muutakin tyypillistä hän siellä näki, mistä minä sitten en mitään ymmärtänyt.. Mutta! Vihdoin! Minä en ole päästäni vialla! Mulla taitaa ihan oikeasti olla tuota endoa! Kaikki ne kivut (ts. tuskat), kaikki itkut, joita olen kipujen vuoksi lattialla kaksinkerroin itkenyt! Niille on vihdoin joku antanut oikeasti selityksen (tai ennenkaikkea luvan). Ihanaa!

Laparoskopia mulle on tehty omalla polilla kipujen vuoksi. Siellä kuitenkaan ei lääkäri nähnyt mitään selviä pesäkkeitä. Kirjavuutta kohdun pinnalla ja kiristystä kohdun takana, sekä suolistossa, jotka voisivat viitata endoon. Mutta en saanut häneltä ns. diagnoosia tuosta. Ennemminkin lääkärini on aina vähätellyt kipujani ja valituksiani.

Ihmetyttää, että eikö kukaan muu lääkäri ole ennen havainnut ultralla näitä "kummallisuuksia" (kohdun limakalvon "kiharuutta" ja niitä kummia mustia pisteitä), mitkä tämän tiistaisen lääkärin mielestä ovat hyvin tyyppillisiä merkkejä endon sairastamisesta?

- Sadeina -

Ultra

Pääsiäinen meni mukavasti. Ollaan oltu viime torstaista saakka reissussa ja tänään palattiin takaisin kotiin. Piikitykset aloitin viime viikon keskiviikkona ja tänään olikin sitten ensimmäinen seurantaultra. Ultrassa näytti hyvältä. Molemminpuolin oli tulossa hyvin rakkuloita. Annosta pienennettiin nyt loppua kohden ja sillä määrällä on kaikki loput pistelyt, perjantaina viimeinen. Lauantaina sitten Pregnyl (irroituspiikki) ja ensi viikon maanantaina The Punktio. Perjantain ultra jää välistä, sitä ei lääkärin mukaan tarvita. Siellä oli niin paljon niitä sopivan kokoisia rakkuloita tällä hetkellä, että ne ovat valmiita maanantaina ja niiden mukaan mennään. Perjantain ultralla ei olisi juuri mitään merkitystä. Saatettaisiin nähdä onko muut munikset kirineet kasvuun mukaan, mutta sepä jää nähtäväksi sitten punktioon, että mikä tulee olemaan lopullinen saalis.

Olo on ollut hiukan tukala. Pienestäkin liikkumisesta tulee alavatsa kipeäksi. Aivan erilailla kuin ensimmäisessä pitkässä IVF:ssä. Ensimmäisessä hoidossa minulla olikin tässä vaiheessa vain yksi 13mm kokoinen rakkula ja muita pienempiä, kun taas tällä hetkellä mulla on siellä jo kasvamassa toistakymmentä 13mm rakkulaa + iso kasa hiukan pienempiä! Saa nähdä mikä olo on viikonloppuna ja mikä tulos on sitten ensi maanantaina. Yhtä jännittämistä tää aina on! HUI!

- Sadeina -

Soitto klinikalta

Mulle oli tänään soitettu klinikalta.. Ajattelin heti että ei kai vain mulle ole annettu jotain virheellisiä neuvoja, joita nyt aletaan korjaamaan.. Keskiviikkona pitäisi aloittaa Menopurin pistely ja pelkäsin jo, että käsky käy taas etten saakaan vielä aloittaa!!! Jos näin olisi ollut, olisin ajanut samantien Ouluun ja loppu olisikin sitten ollut korkeimman kädessä! Onneksi soitto koski ensi viikon tiistain seurantaultraa. Kellonaikaa ja lääkäriä jouduttiin muuttamaan. Keskustelin samaisella soitolla myös hoitajan kanssa olotilasta. Kerroin että eihän tässä ole tosiaan kokonaisia öitä tullut nukuttua herran aikaan.. Kuumat aallot ovat olleet aivan kamala riesa tässä pitkän pitkässä lamautuksessa (mun ekassa IVF:ssä, jossa oli sumuilla "normaalimittainen" oman hormonitoiminnan alasajo, ei tällaista ollut).

Suprecurin sumuttelut aloitin tänään, koska toisen Procren-piikin vaikutus päättyi eilen. Sumuja sitten pitäisi käyttää sinne melkein punktioon saakka. Täytyy sanoa, että kyllä tuo Procrenin pistäminen on ollut täysin vaivattomampaa. Yksi pistos ja se on siinä kuukaudeksi. Sumuja mun pitää muistaa se neljä kertaa vuorokaudessa suihkauttaa.

Ja tosiaan.. Piikitykset alkaisivat sitten keskiviikkona (ellei tule vielä jotain yllättävää muutosta!). Voi että mä toivon niiden tuovan helpotusta tähän mun oloon! Ja kyllähän ne mitä todennäköisimmin tuovatkin!

Hoitajan sanoin... Piikitysten myötä jäädään vaan toivomaan munarikasta pääsiäistä ja pääsiäisen jälkeistä aikaa!

- Sadeina -

Myös minä, niinkuin moni muukin.

Sain tänään omani. Se tuntui kädessäni suurelta aarteelta. Olen lukenut samat sarjakuvat ennenkin, mutta nyt kansissa. Huikea tunne! Tässä ne ovat, samat tunteet kuin mitä itse on käynyt läpi (ja mitä edelleen käyn).

Kiitos tuhannesti Riika! Ihanaa kun joku on pukenut näin hyvin kuviksi nämä lapsettomuuden tunteet. Tämän kirjan tulen ehdottomasti näyttämään läheisilleni! Ehkä hekin pystyvät ymmärtämään minua paremmin luettuaan tämän kirjasi!

- Sadeina -

Pelkuri

Pelko. Se paljon puhuttu asia. Lapsettomuus- ja odotusblogeja lukeneena, olen huomannut että usein kirjoitetaan pelosta. Oli asia/aihe melkein mikä hyvänsä, niin siihen liittyy jotain/jonkin asian pelkoa. Lukeudun itse myös näihin pelkääjiin. Minusta Pelko on yksi suurimmista tunteista lapsettomuushoidoissa ja niiden jälkeisessä raskaudessa. Pelätään hoidon sujumista, sen lopputulosta, saadaanko koskaan kokea sitä suurta onnea, menetetäänkö saavutettu onni, kestääkö oma parisuhde kaiken tämän jne. Pelätään yksinkertaisesti toivoa yhtään mitään!

Pelosta on vaikea irrottautua. Minä pelkään sen vuoksi, että yritän suojella itseäni. Se, kuinka hyvin se toimii, on melko heikolla tasolla. Mielestäni huonosti sujuneet asiat ovat satuttaneet minua, vaikka olenkin valmiiksi pelännyt pahinta. En siltikkään uskalla toivoa ja elää haavemaailmassa.

Uskallanko antaa itseni olla onnellinen nyt, kun päämäärä on kuitenkin vielä niin kaukana? Uskallanko toivoa ja odottaa jotain, mikä ei ehkä tulekaan?

- Sadeina -

On pimeä korpi ja kivinen tie

Minä menen nyt matalasta kohdasta aidan yli. Laitan tähän Youtube videon, joka minulla tänään töissä soi kuulokkeissa monen monituista kertaa. Tämä on mielestäni yksi kauneimmista lauluista, mitä on kuunaan tehty. Löysin siitä hyvin ajatuksiini sopivan version, miehen esittämänä, karsittuna kirkollisesta habituksesta, normaalia raskaammin soitettuna.

Laulun myötä lähetän terveiseni omalle pienelle lapselleni, jonka jouduin vuosi sitten hyvästelemään. Toivottavasti sinun on hyvä olla siellä missä oletkin, teit iskästä suunnattoman onnellisen, niinä päivinä joina saimme äitisi kanssa elää tietäen Sinun olevan kanssamme. Olisin niin kovasti halunnut Sinun jaksavan kasvaa isoksi ja vahvaksi.




- Mileo -

Vuosipäivä

Tänään 11.4.2011 tuli vuosi keskenmenosta. Harmittaa lue vituttaa ihan vietävästi että me olemme edelleen tässä pisteessä. Ilman lasta, ilman raskautta, edelleen hoidoissa. Se, että tulevaisuuskin näiden hoitojen suhteen näyttäisi aika lue todella ankealta, ei saa kyllä yhtään vähennettyä tätä harmituksen siis vitutuksen määrää.

Voi mikset sinä pienoinen voinut pitää tiukasti kiinni!

- Sadeina -

Hyvä elämä

Se on kumma kuinka sitä aina jaksaa nousta pettymyksistä. Uudestaan ja uudestaan. Minulla on ollut jo useamman päivän ajan hyvä olla. Olen jälleen nauttinut elämästäni. Minun elämäni on nauttimisen arvoista, ehdottomasti. Sitä ei vain tahdo jaksaa muistaa synkkinä hetkinä. Olen onnellinen että pystyin huomaamaan ja muistamaan sen loppujen lopuksi melko pian meitä kohdanneen takaiskun jälkeen. Tässä hyvässä elämässä on nimittäin paljon mukavampaa elää ja odottaa hoidon alkua, kuin mitä siinä synkässä elämässä olisi ollut.

Varasimme tänään laivamatkan pääsiäiselle tuomaan hiukan lisäpiristystä meidän elämäämme! On jotain hyvää mitä odottaa!

- Sadeina -

Meorum Finis Amorum

Aloitin edellisen kirjoitukseni toteamalla, että päivä on ollut huono. No sitä se oli ja huolella olikin mutta sen jälkeen tuli käänne parempaan. Viikonloppuna oli hääpäivämme ja eilen oli Sadeinan synttärit. Mukavia juttuja harmaan arjen keskelle. Vaimoni on silminnähden piristynyt viime viikon romahduksesta ja se on ollut minulle tosi suuri helpotus ja ilo.

Hääpäivänä kirjoitimme molemmat ajatuksiamme sellaiseen kirjaan, joka oli häissämme vieraskirjana ja johon olemme sitten viimeksi puoli vuotta sitten kirjoittaneet ajatuksiamme suhteestamme, elämästämme, toisistamme ja edellisen puolen vuoden tapahtumista. Molemmat kirjoittivat omat ajatuksensa paperille ennen kuin sai lukea, mitä toinen on kirjoittanut. Minua huvitti suuresti, kuinka samanlaiset ajatukset meillä oli ja kuinka samat asiat molemmilla nousivat päällimmäisenä mieleen kuluneelta puolelta vuodelta.

Olen monesti miettinyt, kuinka nämä lapsettomuushoidot vaikuttavat parisuhteeseen. Meillä ne ainakin ovat mielestäni vahvistaneet suhdetta entisestään. Edellsiten kolmen vuoden aikana olemme yhedssä kokeneet niin paljon asioita ja niin laajan tunneskaalan, että ei sellaisesta kukaan yksin selviäisi eikä niitä mitenkään voisi yksin käsitella ja jäsentää. En ainakaan minä voisi. Käy näissä hoidoissa miten hyvänsä, niin me pariskuntana ja perheenä selviämme niistä voittajina.

- Mileo -

Rakkaat

Vietän vielä niitä lääkärin määräämiä sairaslomapäiviä kotona. Itsestäni tuntuu, että olisin jo ehkä valmis töihin, saisin hiukan jotain muuta mietittävää. Lisäksi minulla on ikävä työkavereitani, sekä kaikkia 24 lasta sieltä työpaikaltani, varsinkin erästä ihanaa tyttöä. Erityislasta jolle olen omahoitajana.

Tänään on syntymäpäiväni. Olin kuvitellut tämän päivän hiukan erilaiseksi. Alunperin tämän päivän piti olla palkaton päivä töistä, ultrapäivä Oulussa. Mutta sen kariuduttua viime keskiviikkona, mukaan tuli uudet suunnitelmat. Uusissa kuvitelmissani olisin viettänyt tämän päivän töissä. Vienyt sinne jotain pullaa, keksiä, kakkua tms. Jouduinkin pitkälle sairaslomalle (viikko on mulle pitkä). Kaikista vähiten olisin toivonut tätä, viettää päivän yksin kotona.

Aamulla herätessäni, näin yöpöydälläni kortin ja kirjekuoren. Korttiin oli piirretty iso sydän, sydän näytti ihan 10-vuotiaan pojanklopin piirtämältä. Se oli aivan ihana, niin hellyyttävää sydäntä kukaan ei ole koskaan minulle piirtänyt! Kortin lopussa luki - Rakastan sinua T: "Mileo". Avasin kirjekuoren, siellä oli lahjakortti erääseen liikkeeseen, josta saan ostettua mieleni mukaan joko meikkejä, hajuvesiä, rasvoja, alusvaatteita..

Nousin hymyillen ylös sängystä, kävelin keittiöön. Kahvinkeitin oli laitettu valmiiksi. Minun tarvitsi ainoastaan napsauttaa se päälle. Hymyilytti vielä enemmän. Sydän oli pakahtua siitä suuresta rakkaudesta, mitä tunsin. Ajattelin mielessäni "kunpa tämä ilon ja onnellisuuden tunne kestäisi koko päivän".

Hetki sitten. Istuin ja mietiskelin elämää. Ovikello soi. Menin ovelle ihmetellen kuka siellä voisi oikein olla, eihän meillä käy koskaan kukaan ilmoittamatta etukäteen tulostaan. Ei varsinkaan keskellä työpäivää, eihän meillä ole silloin ketään kotona. Avasin oven, tukka pystyssä, kalsarit jalassa. Näin ensimmäisenä työkaverini. Hänen takanaan näytti olevan vielä enemmän väkeä. Toinen työkaverini, työharjoittelija, joka meillä tällä hetkellä on sekä 13 ihanaa eskarilasta! He lauloivat minulle ja antoivat kukkia. Työkaverini halasi minua ja sanoi "Koeta jaksaa". Jokaisella lapsella olisi ollut niin paljon minulle asiaa. Kysymyksiä ja kertomista. Kertomista heille tärkeistä asioista, asioista joita olisivat halunneet kanssani jakaa, asioita, joita on jäänyt kertomatta, koska olen ollut kotona. Ennen heidän lähtöään eräs lapsista vielä kysyi "Milloin sä tuut takaisin?"

Oven sulkeuduttua. Heidän lähdettyään, mulla pääsi itku. Mun elämä on ihanaa, mun elämässä on niin paljon ihania asioita. Mä olen taas "terve", mä näen ne asiat jälleen! Kiitos rakkaani, kiitos lapset ja ystävät! Paras syntymäpäivä ikinä!

- Sadeina -

4.4.2010

Vuosi sitten. Olin juuri herännyt tuoreen aviomieheni vierestä. Vietimme huomenaamua hotellin sviitissä. Ensimmäisestä inseminaatiosta oli kulunut n. kaksi viikkoa. Olin juuri tehnyt positiivisen raskaustestin. Me olimme onnemme kukkuloilla. Emme vielä silloin tienneet, että onnemme ei ole kovin pitkäkestoista. En tiedä olisinko halunnut tietää, olisiko se muuttanut jotain?

Se tunne mikä silloin oli. Kevätauringon paistaessa. Juuri avioituneena aivan mielettömän ihanan miehen kanssa. Positiivisen raskaustestin tehneenä n. 2 vuoden tuskaisen odottamisen jälkeen. Tuntui että avioelämämme ei olisi paremmin voinut alkaa. Eikä se olisikaan. Kaikki oli niin hyvin. Juuri sillä hetkellä. En voinut kuvitellakkaan, kuinka pian kaikki muuttuisi.

- Sadeina -

Lumiukko

Mielikuvissani rakennan takapihallemme lumiukon. Valkoisesta lumesta. vai käyttäisinkö hitusen keltaistakin? Puen sille vihreät vaatteet päälle. olenko muuten koskaan kertonut, että lääkärimme käyttää usein vihreää asustetta työssään? Hymyilen kun se sulaa hitusen joka ikisen kuuman aallon tullessa. vai nauraisinko jopa hiukan? Hymyilen kun näen sen toivovan, jotain helpotusta oloonsa ennen kevään tuloa. Apua! Sehän saattaa vaikka romahtaa lopullisesti! Samassa lintu paskantaa sille päähän mutta mitäpä tuosta, paskaa niskaa tässä sataa kokoajan itse kullekin!

Jos tämä ajatusleikki yhtään helpottaa minua jaksamaan sen ”ylimääräisen” kolme viikkoa, niin kyllä, minä jatkan tätä lapsellisuutta juuri niin kauan! Ja kyllä, minä lupaan lopettaa tämän siinä vaiheessa, kun saan meidän 107 neliöisen rivitaloasunnon keittiössä iskettyä itseeni ensimmäisen teräväkärkisen hormonia sisältävän ruiskeen! Mutta siihen saakka meininki on "watch out" lääkärit ja koko klinikka!

Ja mielenterveyshoitajan mielestä olen liian terve terapiaan! Näkisipä vaan tämän!

- Sadeina -

3.4.2010 Hääpäivä

Tasan vuosi sitten. Olin juuri sanonut TAHDON elämäni miehelle, suurimmalle rakkaudelleni, Mileolle. Elin vielä hetkessä, jolloin en tiennyt tämän maailman kamaluudesta yhtään mitään. Luulin tietäväni, mutta en tiennyt!

Tahtoisin tavallaan takaisin siihen hetkeen, siihen aikaan. Kärsimme jo silloin lapsettomuudesta, mutta emme todellakaan tajunneet ja tienneet vielä sitä tuskaa, paskaa, helvettiä, kamaluutta, pohjatonta surua, katkeruutta, mitä se (voi) aiheuttaa.

Tästä päivästä eteenpäin tulee käynnistymään "Kauhujen vuosi", päiviä, joita en tahtoisi elää uudelleen. Päiviä, joiden aikana olen kokenut kaikkia noita edellämainitsemiani tunteita (+paljon mainitsemattomiakin), tunteita joita en tahtoisi enää kokea.

Mutta onneksi.... Onneksi vierelläni on kulkenut Elämäni Rakkaus ♥, hän on pitänyt minut pinnalla. Ja hänen vuokseen ja hänen avullaan jaksan vielä yrittää. Ainakin vielä kerran! Onneksi hänkin sanoi maailman kauneimman sanan, TAHDON!

- Sadeina -

Alamäki

Soittaisinko klinikalle maanantaina..

Haukkuisin heidät alimpaan helvettiin, kun aiheuttivat mulle tän olon! Ei. En mä kehtaa!

Kysyisin etteikö millään voisi onnistua punktio ennen pääsiäistä! Ei. Mitä se vaikuttaa!

Vaatisin selvityksen siitä, mitä oikein tapahtui! Ei. Ketä se hyödyttää!

Kysyisin mahdollisuutta omalääkärin vaihtoon! Ei. Onko silläkään mitään väliä!

Varmistaisin tuon Suprecurin aloituspäivän. Sunnuntaina 17.4 tulee 1kk Procrenista, ja lääkärini on määrännyt sumut aloitettavikis maanantaina 18.4! Ei. Samapa tuolle vaikka sekin olisi mennyt lääkärillä mönkään!


Onko millään enää mitään väliä?

- Sadeina -

Raskaus

Tänään on ollut huono päivä. Tuskastuttava ja riittämätön olo, lopen kyllästynyt näihin hoitoihin. Tuntuu että niillä ainoastaan sotkee täysin hyvän elämän. Tuntuu että ei elämään nykyään mahdu mitään muuta kuin lapsettomuushoidot. En halua sellaista. Nythän pitäisi elää elämän parasta aikaa, kun on vielä melko nuori, minulla on ihana perhe, hyvä työpaikka, tulevaisuuden suunnitelmia, unelmia ja haaveita. Niinpä...

Niistä unelmista ja haaveistahan tämä kaikki kumpuaa. Ja tulevaisuuden suunnitelmista. Ei yhdelle haaveelle pitäisi uhrata koko elämää. Mutta jos se haave on riittävän suuri niin ihminen vain puskee härkäpäisesti sitä kohti eikä tajua lopettaa.

Onneksi kaikki päivät eivät ole tällaisia ja minulla näitä huonoja on todella harvoin. Enkä minä ole luovuttaja enkä aio sellaiseksi ruvetakaan. Mutta sitten kun nämä hoidot ovat ohitse, niin kyllä aika tavalla pitää asioita unohtaa että tällaiseen rääkkiin uudestaan ryhtyisi. Tiedostan kyllä senkin, että jos me lapsi lopulta näillä hoidoilla saadaan, niin se kyllä korvaa kaikki koettelemukset. Ja minä kyllä uskon vielä aivan vilpittömästi, että lopulta me onnistumme. Tietenkin pitää tajuta myös se, että kolikon toisella puolella on tilanne, jossa hoidot päättyvät tuloksettomina. Mikä silloin korvaa ja mitä, siihen en kyllä tältä istumalta osaa vastata. Jään miettimään. Sen tiedän että katkeruus on sitä kaikkein suurinta ja turhinta voimavarojen tuhlausta, se ei auta ketään nyt eikä toiste.


Nyt pitäisi ryhdistäytyä ja aloittaa viikonlopun vietto ja rentoutua. Pitäisi olla iloisella mielellä, meillä on sunnuntainan ensimmäinen hääpäivä. Se saa kyllä tajuamaan, että on kuluneeseen vuoteen mahtunut suurta iloakin.

Niin tuosta otsikosta piti kertomani, että on aika raskasta tämä raskautuminen näillä käytettävissä olevilla konsteilla.

- Mileo -

Absurdia?

Ei mennyt sitten tämäkään päivä ihan nappiin.

Aamupäivällä lähdin käymään juttelemassa mielenterveyshoitajan luona. Minulla oli jo sinne mennessäni kuvitelma siitä, että tämä ei välttämättä ole mikään paras paikka näille keskusteluille. Olin oikeassa. Se miksi minulla oli tämä kuvitelma, johtui siitä, että tiesin ettei kyseisellä mielenterveyshoitajalla ole mitään käsitystä/tietoa näistä hoidoista.

Nainen kenen kanssa menin keskustelemaan oli oikein mukava ja sympaattinen. Hän aivan varmasti halusi minulle vain ja ainoastaan hyvää. Häntä kiinnosti kovasti mitä lääkkeitä käytän, miksi, miten hoidot etenevät käytännössä, paljonko aikaa näihin kuluu jne. jne. Mikäpä siinä oli mulla kertoessa, mutta tuntui ettei se oikein helpottanut oloani, että jouduin kaiken aikaa vain kertomaan ja selittämään yleisesti näistä hoidoista. En siitä, miten ne käytännössä minuun vaikuttavat. Eli ei me juurikaan purettu niitä minun tuntemuksiani siellä. Lähinnä se siellä viettämäni tunti tuntui joltain luennolta. Jota minä pidin hänelle.

Se mikä oli "parasta"... Hän kysyi minulta "Oletko kuullut tai ajatellut sellaista vaihtoehtoa, kun lopettaa hoidot niin tuleekin ihan itsestään raskaaksi?"

En ehkä halunnut kuulla juuri tuota, juuri tuossa paikassa.. Onneksi sain hänet ymmärtämään tuon asian "typeryyden". Tämä juurikin kuvastaa sitä, ettei tuo ole minulle se oikea paikka käydä keskustelemassa. Valitettavasti.

Olisi se kai ollut tosiaan liian absurdi ajatus, että apua olisin itselleni saanut!

- Sadeina -