Häntä selvästi säälitti minun tilanteeni. Mutta en ymmärrä miksei hän tahtonut auttaa kunnolla. Ajatteliko hän että tämä on sillä selvä, kun toivottaa voimia ja lykkää jonkin lapun kouraan, millä "pääsen" viikoksi kotiin "lepäämään". Juuri kun olin hänelle kertonut kuinka minun työni on ollut aina se henkireikä, paikka, jossa unohdan tämän kaiken. Ja että tässä vaiheessa kun en siellä pysty olemaan, niin asiani ovat todella huonosti. Eikö hän tiennyt mitä tehdä? Vai eikö hän osannut suhtautua tähän asiaani? Pelkäsikö hän loukkaavansa minua esittämällä minulle jotain konkreettista apua (muuta kuin sairasloma)? Hän selvästi ainakin meni niin sanattomaksi, kun kerroin mistä tämä minun henkinen huonovointisuuteni johtuu. Hän ei tiennyt mitä sanoa.
Lompsin suoraan lääkäristä päästyäni mielenterveysneuvolan puolelle. Istahdin reippaasti pehmeään, lämpöisen väriseen tuoliin. Esitin keski-ikäiselle naishenkilölle asiani. Sain lapun kouraani. Minulle jäi hyvä mieli.
Huomenna nähdään!
- Sadeina -
Sadeina, hyvä että hait apua ja hyvä että "istahdit reippaasti pehmeään tuoliin". Ei tuon tuskan kanssa tarvii jäädä yksin. En usko, etteikö lääkäri ois halunnu auttaa (tai kai niitäkin on joilla ei oo sydäntä auttamiseen..), ihmisen henkinen tuska vaan on monta kertaa heille raskas ottaa vastaan, kun sanoja on vaikea löytää ja vastaanottoaikakin niin mahdottoman rajallinen.
VastaaPoistaNyt oot itelles niin hyvä kuin ikinä osaat. Sulla on sun kertoman ja Mileon oman kirjotuksen perusteella ihana, rakastava mies. Kietoudu siihen rakkauteen niinä hetkinä, kun tuntuu, että kaikki muu pettää ja katoaa.
..ja multa lähtee myös hiljainen rukous "ylöspäin" sun ja teidän puolesta.