perjantai 6. toukokuuta 2011

Tuntemuksia

Olotila on edelleen kipeähkö punktion jäljiltä. Paikoillaan ollessa parempi, mutta heti liikkeelle lähtiessä kipuja alkaa esiintyä. Nyt uutena oireena on alkanut hiukan pistellä myös kylkiluiden alle. Ehkä seurauksena siitä, että eilinen juominen jäi hiukan vähemmälle? Heti punktion jälkeisenä päivänä meni alas varmaan 4 litraa vettä, eikä siirrossa ultratessa näkynytkään merkkejä siitä, että nestettä olisi kertynyt mihinkään minne ei saisi. Ainoastaan tyhjennetyt rakkulat olivat täyttyneet nesteellä, niinkuin kuuluukin. Munasarjat olivat silloin siirtopäivänä vielä sen verran kookkaat ja minä kipeä, että lääkäri kirjoitti minulle loppuviikon sairaslomaa.

Mieli on jokseenkin hyvä. Olen erittäin iloinen siitä, että tällä kertaa tulos oli edes hiukan parempi. Vaikka pakastetut eivät mitään hyvää sakkia olleetkaan (yhtä lukuunottamatta), niin on meillä silti mahdollisuus PAS:siin ensimmäistä kertaa hoitohistoriamme aikana! Ja etenkin se, että tällä kertaa saimme siirtoon kaksi hyvää alkiota, ulkonäöltään huonoja, mutta ulkonäkö on tietääkseni seikka, mikä merkkaa melko vähän, pääasia että alkiot olivat muuten hyviä ja jakautuneet täysin aikataulussa! Loppujen lopuksi tämä on enemmän kuin uskalsin toivoa.

Tuntuu että meillä taitaa oikeasti olla kerrankin mahdollisuus! Nyt vaan kyllä sitten pelottaa ihan hirveesti!


- Sadeina -

5 kommenttia:

  1. Toivotan rutkasti onnea ja kärsivällisyyttä piinapäiviin!

    VastaaPoista
  2. Ihanan positiivisen kuuloisia tunnelmia siellä. Isot onnenpotkut, jotta kaikki menee nyt putkeen! Jaksamista piinapäiviin!

    VastaaPoista
  3. Kovasti onnea, jospa nyt tärppäisi! :) Mulla tuli kerran siirron jälkeen hyperi ja jouduin nesteytykseen, kun tulin hirveen kipeäksi. Myöhemmin lääkärit sanoivat, että se oli itseasiassa hyvä merkki (raskaushormoni muistaakseni saattoi sen aiheuttaa) ja siitä hoidosta me esikoinen saatiinkin. Itse oltiin tietenkin ihan onnettomia ja ei uskottu mihinkään mahdollisuuksiin, mutta se olikin sitten loppujen lopuksi hyvä juttu. Juo kuitenkin runsaasti ja vältä suolaista ja onnea vielä kerran! T: Luomuton

    VastaaPoista
  4. Mielettömästi onnea matkaan! Toivottavasti PP:t tuottaa toivotun tuloksen :)

    VastaaPoista
  5. nyt hurjasti onnea <3 uskon ja toivon kovasti että saatte toivotun tulokset <3
    ELLU

    VastaaPoista