sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Suklaanaamio mietelmät!

Laitoinpa juuri sunnuntai-illan kunniaksi ja itseäni rentouttaakseni naamaani suklaa-mansikkanaamion!

Tänään olen käynyt tekemässä viimeiset jouluostokset (lahjojen muodossa..ruokapuolta pitää tietenkin käydä vielä sitten lähempänä aattoa täydentämässä)! Tein omatekoista sinappia ja lanttulaatikkoa.

Ensi viikonloppuna olisi kaveriporukan pikkujoulut... Ja tämä Rouvahan aikoo käyttää tilaisuuden hyväkseen ja vetää lärvit!! Ku ei kerran tullut sitä joululahjaa niin samapa tuo on hiukan kuppia kallistaa! :)

Huomenna olisi se 2.IVF:n suunnittelukäynti! Toiveenani on että lääke ainakin vaihdettaisiin johonkin toiseen ja se, että hoitoja jatkettaisiin saman tien ja punktio olisi täten tammikuun puolessa välissä (suunnilleen).

Siitä että mentäisiinkö seuraavaksi lyhyellä vai pitkällä kaavalla, minulla ei juurikaan ole mielipidettä. Sen verran olen asiaa ajatellut että en millään jaksaisi heti taas pitkää kaavaa, helpommalla pääsisin lyhyellä. Mutta minulle sopii kumpi vain, aion täysin jättää lääkärin päätettäväksi kummalla tällä kertaa mennään!! Koska pääasia on että päästäisiin mahdollisimmaan hyvää lopputulokseen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti