maanantai 31. tammikuuta 2011

Kolmas ja viimeinen IVF?

Tänään alkoi uusi kierto. Tänään myös mieheni soitti Väestöliittoon ja ilmoitti negatiivisen tuloksen sinne. Hoitaja aikoi ilmoittaa lääkärille, että hän saa pitää sen "keskustelun" kollegoidensa kanssa meidän tapauksestamme. Sitten kun lääkäri on saanut oman osuutensa valmiiksi, varaamme ajan 3.IVF:n suunnittelukäynnille, jossa päätämme haluammeko lähteä kokeilemaan vielä viimeisen yrityksen, vai jätämmekö kaiken tähän. Jos lääkärit eivät keksi yhtään mitään, miten voisimme päästä parempaan tulokseen, emme aio enää todennäköisesti jatkaa hoitoja.

sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Virallinen testipäivä

Nega edelleen. En edes muuta odottanut. Suru on surtu onneksi jo tässä aiemmin, niin tämä nyt ei enää mitään maailmaa kaatavia suuria tunteita herättänyt!

Mieskin lähti käyttämään koiraa lenkillä heti aamulla, minun mennessäni vessaan pissimään purnukkaan. Ei edes jäänyt katsomaan ilmestyykö testiin mitään. Hänkin oli jo niin varma tuloksesta.

lauantai 29. tammikuuta 2011

pp12

En edes viitsiny testata enää tänään..

Huomenna virallinen testipäivä, jolloin saan myös lopettaa lugesteron-lääkityksen negan tullessa! Ihanaa kun pääsee eroon näistä kaikista oireista, jotka tuo lääke on aiheuttanut! Eli siis huomenissa vielä se "pakkotesti" ja sit tää hoito on lopullisesti selvä!

torstai 27. tammikuuta 2011

pp10

Edelleen yksi viiva. Eipä taida muuksi muuttua! (en ainakaan yhtään usko) Ennenkin on näkynyt näillä päivillä. Sellainenkin, jossa ei hcg:tä ollut tarpeeksi ---> raskaus keskeytyi. Eli miksi nyt ei jo näkyisi, jos mulla olis sellanen raskaus, jossa kaikki menisi hyvin.

Mahdollistahan aina on kaikki... mutta siis oikeasti, ei taida tapahtua sitä ihmettä mun kohdalla tällä(kään) kertaa!

keskiviikko 26. tammikuuta 2011

pp9

Niin ja se vielä tälle päivälle päivitystä, että aamun testissä loisti yksi ainut viiva! Että sillälailla....

pp9

Ei mitään..

off topic: Jos mä myisin/hävittäisin kaikki esikoisen vauvatarvikkeet, lelut ja vaatteet, niin onnistuiskohan meillä?!? Jos se ei muulla tavalla auttais, niin ainakin niistä saisi rahaa seuraavia hoitoja varten! (jos siis tulee mitään seuraavia hoitoja! Ja se on jo sitten toinen tarina....palaanpas siihen myöhemmin)

Ihmetyttää vaan että mitä hemmettiä mä niitä säästelen.. Suuri osa (esim.syöttötuoli, sitteri, itkuhälyttimet) on tälläkin hetkellä jossain päin maailmaa muiden käytössä/niitä käytetään täällä mun kotona ja ne on esillä(esim.potta, toisenlainen "syöttötuoli", matkarattaat), vaikkei oma neiti niitä enää tarvitse. Mä voisin yhtä hyvin myydä ne edelleen, kun niistä nyt vielä jotain saisi? Ärsyttää vaan nuo omissakin nurkissa pyörivät tavarat ja ne ajatukset kokoajan siitä, että tarvitaanko me niitä enää koskaan. Ehkä olis helpompaa jos niitä ei enää olis?

maanantai 24. tammikuuta 2011

pp7

Mä tahdon pysäyttää ajankulun nyt heti.. En uskalla mennä enää yhtään päivää lähemmäksi sitä lopputulosta!

Tänään mulle tuli töissä tunne, että tää tais olla taas tässä... Mä tiedän tuloksen! Olisin halunnut samantien lähteä kotiin itkemään :( Mä ihan oikeasti jouduin harkitsemaan, että pitäiskö mun hakea työterveydestä sairaslomaa!!

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

pp6

Nämä piinapäivät on vaan jotenkin niin raskasta aikaa, etten oikeastaan osaa edes pukea sitä sanoiksi tänne! Toivo ja Epätoivo vaihtelee! Usko ja Epäusko vaihtelee! Sitä, kuinka montaa kertaa päivän aikana. En osaa sanoa. Sitä on mahdoton laskea!

Tavallaan mä toivon että nämä olisi nopeasti ohi. Tavallaan haluaisin pysyä tässä hetkessä ikuisesti, ettei tarvitsisi kokea sitä pettymystä jälleen kerran! Mä oikeasti pelkään tulevaa tällä hetkellä. Meillä on enää yksi hoito jäljellä. Tätä rataa mentäessä sekin on nopeasti ohi!

MÄ IHAN OIKEASTI PELKÄÄN ETTÄ TÄSTÄ EI TUU KOSKAAN YHTÄÄN MITÄÄN! (vaikkei tätäkään hoitoa ole vielä loppuun saakka nähty)

torstai 20. tammikuuta 2011

pp3

Ei mitään uutta.. odottelua, odottelua!

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

pp2

Oman kehon tarkkailu alkanut! Jostain syystä koskaan ei pysty olemaan tarkkailematta, vaikka kuinka yrittäisi!

tiistai 18. tammikuuta 2011

pp1

Piinapäivien laskeminen on taas käynnistynyt!

maanantai 17. tammikuuta 2011

Pöllykkä ja Pallukka

Teen nyt asioita toisin kuin ensimmäisessä IVF:ssä. Annoimme mieheni kanssa alkioille työnimet!

Kaksi alkiota siirrettiin, loput menivät roskiin! TAAS laatu oli huonoa! Näissä kahdessa siirretyssäkään ei ollut mitään hurraamista. Yritän olla positiivinen, mutta se tuntuu olevan todella, todella vaikeaa tällä hetkellä! Mä en oikeasti tiedä kuinka kauan meidän kannattaa yrittää tällaisilla tuloksilla?! Tietenkin me käytetään vielä se yksi julkisen tarjoama hoito, mutta onko se sitten siinä?!

Jos me joudumme 3.IVF:ään, lääkäri aikoi ennen seuraavaa hoitoa palaveerata kollegoidensa kanssa meidän tapauksestamme. Jos joku keksisi mitä vielä voitaisiin yrittää. Mysteeri me olemme lääkärin mielestä ikämme vuoksi, hän ei ymmärrä miksi me saadaan näin huonoja tuloksia aikaan.

Kipuilulle löytyi selvä selitys.. Vatsaontelossa oli nestettä tai verta (ei pysty ultralla sanoon kumpaa) ja oikea munasarja oli todella turvonnut. Eli turhaa en ole valitellut. Nyt pitää muistaa se lepo ja runsas juominen!

Niin ja arvaatkaapa mitä. Hoitaja oli hukannut sen pakastussopimuksen jonka esitäytimme.. Emmekä siis saaneet pakkaseen mitään. Ironista, eikö vain?

Painajainen perheessä..

Tyttäreni tuli aamuyöllä viereeni itkien. Hän oli nähnyt pahaa unta halloween kurpitsasta mikä oli elävä.

Minä näin viime yönä unta siirrosta. Meillä oli vain yksi alkio lähtenyt jakaantumaan, muut menivät roskiin.

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Lepo

Olen ollut tällä kertaa kipeämpi kuin ensimmäisen punktion jälkeen. Ensimmäisellä kerralla ei ollut mitään jälkituntemuksia.. ei siis kerrassaan mitään! Tällä kertaa on nippaillut ja vihlonut ilkeästi munasarjoista ja ollut sellaista jomottavaa ja polttelevaa kipua. Tuntuu ettei särkylääkekkään oikein vie noita kipuja kunnolla pois. (kivut eivät kuitenkaan ole niin kovia että ne mitenkään huolestuttaisivat vaikkei niihin särkylääke tehoakkaan..pientä jomotusta siis vaan)

Pitäisi muistaa nyt levätä ja juoda paljon nestettä. Jostain syystä minulla ei meinaa oikein onnistua tuo paikallaan oleminen! Olen hiukan huono olemaan aloillani, jos en ole oikein kunnolla kipeä. Ja varsinkin nyt, jos makaa vaan paikallaan, niin sitä miettii vaan yhtä ja ainoota asiaa! Tiedätte varmaan mitä... Helpompi siis pitää itsensä liikkeessä!

Olen siis puuhaillut keittiössä.. Se kuitenkin pitää minut tavallaan paikallaan. Tai ei ainakaan liikuta minua niin paljon paikasta toiseen kuin jokin siivoaminen tai muu. Meillä syötiin oikein hyvin tänään :) Ja vielä olisi illaksi luvassa tuoreita sämpylöitä ja lättyjä!! Yksi hyvä vaihtoehto pitää itsensä paikallaan olisi ollut lähteä kylästelemään, jonka olimme kyllä jo ihan valmiiksi saakka suunnitelleetkin....mutta mutta... meidän pikkuneiti tuli jälleen kerran kuumeeseen ja kotia oli sitten jääminen täksi päiväksi.

Huomenna neiti saa onneksi hoitajat kotiin (appivanhemmat lupautuivat tulemaan) ja me pääsemme klinikalle noutamaan kyytiläisen! Pakko siellä on olla vielä eläviä alkioita huomenna kun sinne pääsemme! Ihan vaan PAKKO!

lauantai 15. tammikuuta 2011

Tulos

Mua itkettää.. On itkettänyt siitä saakka kun saatiin puhelu klinikalta n. tunti sitten! Meidän kuudesta solusta, viisi oli hedelmöittynyt! VIISI! Voiko tää olla totta?! Tää on huimasti parempi tulos kuin viime kerralla tähän mennessä. Viimeksi 9 solua joista vain 4 hedelmöittyi! En vaan voi vieläkään uskoa tätä! Toivotaan että hyvä onni jatkuu!

perjantai 14. tammikuuta 2011

Punktio vol.2

Olen ollut kamalan väsynyt! Herätys aamulla viideltä ja vahva kipulääkitys ajoivat minut nukkumaan pitkäksi aikaa punktiosta kotiuduttuani. Itse punktio meni hyvin. Me saatiin 6 solua. Kypsyydestä ei tietoa vielä, huomenna aamulla klinikalta soitellaan hedelmöittymistietoja niin samalla selviää sitten kypsienkin määrä.

Yritän pysyä positiivisena, mutta todellisuudessa mua pelottaa aivan kamalasti ettei tuosta jää mitään käteen!

Tällä kertaa esitäytettiin kuitenkin hoitajan kanssa pakastussopimusta valmiiksi, viime kerralla näin ei tehty. Totesinkin hoitajalle että "tästäkö se nyt viime kerralla sitten johtui, ettei pakkaseen saatu mitään!" Toivotaan näin.. ja että tällä kerralla nyt sitten saadaan pakkaseen saakka, kun kerran lappuakin on jo täytelty!

Klinikalle oli muuten saatu uusi lepotuoli, joka toimi sähköisellä säädöllä. Ei tarvinnut maata punktiota ennen ja sen jälkeen millään "sairaalan sängyllä" vaan köllöttelin siinä pehmeällä tuolilla! Olinkin kolmas henkilö joka tuota lepotuolia kokeili ja ihan hyvät arvostelut se minulta sai!

torstai 13. tammikuuta 2011

lääkevapaa

Ihanaa viettää lääkevapaata päivää! Ei pistoksia, ei mitään muutakaan!

Päätä kyllä särkee, mutta en ole edes ottanut siihen särkylääkettä!

Punktion jälkeen alkaakin sitten pariksi viikoksi lugesteronit! (jos siirtoon saakka päästään)

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Viimeisiä viedään..

Tänään aamulla pistetty viimeinen Pergoveris, viimeinen cetrotide..

Tänään illalla pistetty tämän kierron Pregnyl irroittamaan munasolut punktiota varten! I'm ready again!

maanantai 10. tammikuuta 2011

2.IVF:n 1.ultra

Tänään kävin ultrassa. Siellä oli yhteensä 9kpl potentiaalisen kokoista rakkulaa. (toivotaan että kaikissa niissä olisi kypsä solu) Punktio tulee jo perjantaille, kp12!! (toivotaan että maanantaina päästään siirtoon!).

Muutama päivä pitäisi vielä lääkkeitä pistellä. Täytyy sanoa että tänään jo teki mieli heittää hanskat tiskiin tän pistelyn kanssa! Eikä vielä koskaan ennen ole siltä tuntunut, vaikka hoito(pistely)kiertoja onkin jo kertynyt plakkariin useita! En tiedä onko se sitten tämä Pergoveris mikä sen tekee niin inhottavaksi (sen pistäminen oikeasti edelleen sattuuuuuu!) Ja näin loppuajasta kun alkaa maha oleen jo niin pingottunut, että neulan työntäminen ihon alle on jo melkoisen epämiellyttävää! (ja jos vielä yksi toivotaan kohta... toivotaan että tällä kertaa me ihan oikeasti saadaan niitä hyviä alkioita!)

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Jarrua..

Tänään laitettu ensimmäinen "jarru-piikki" Cetrotidea Pergoveriksen pistämisen rinnalla. Huomenna sitten ensimmäiseen ultraan Ouluun katselemaan miltä kasvu näyttää! Toivotaan että Pergoveris on toiminut toivotulla tavalla! (vaikka eihän viimeksikkään "muniminen" ollut niinkään se ongelma kohta, vaan alkioiden huonolaatuisuus. Eli luulisi siellä tälläkin kertaa jotain olevan!)

torstai 6. tammikuuta 2011

Liikuntaa

Kävin tänään hiihtämässä. Oli mukavaa.

Minulla on jostain syystä paremmat fiilikset tämän tulevan hoidon suhteen kuin ensimmäisen?! Vaikka en uskallakkaan mitään toivoa. Ja pelottaakin ihan vietävästi!

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

1. Piikki

Tänään illalla laitettu tämän hoidon ensimmäinen pistos! Täytyy sanoa että voihan saat*** kuinka se kirveli ja sattui! 4 inssiä ja yhden IVF:n olen jo lääkkeitä pistellyt, eikä koskaan puregon tai pregnyl ole näin sattunut kuin tämä uusi lääke Pergoveris.. hiukan on saattanut puregonkin joskus kirvellä, mutta tämän iltainen oli jotain ihan muuta!

tiistai 4. tammikuuta 2011

Piristystä..

Kävin tänään kampaajalla. Leikkautin hiukan yli olkapäiden ulottuvat hiukseni aivan lyhyiksi! Tuntui että koko vanha elämäni olisi jäänyt sinne kampaamon lattialle vanhojen hiusteni mukana!

Suosittelen! Piristi kummasti!

Nyt kohti sitä uutta ja parempaa elämää :)

maanantai 3. tammikuuta 2011

kp1

Tästä se sitten lähtee.. 2.IVF

Keskiviikkona ensimmäinen piikki. Ensi viikon maanantaina ultraan.

Nyt vain täytyy toivoa että asiat menisivät paremmin kuin viime kerralla!

lauantai 1. tammikuuta 2011

2010

Kiitän teitä kaikkia lukijoita vuodesta 2010. Olette monen monta kertaa löytäneet juuri oikeat sanat kommenteissanne edes hiukan helpottamaan oloani. Kiitos siitä!

Toivotaan että vuosi 2011 olisi meille kaikille monella tapaa rikkaampi ja parempi vuosi! Vaikka en väitäkkään että vuosi 2010 olisi mitenkään todella huono vuosi ollut.. Päällimmäisenä ainakin omassa mielessäni se, kuinka vuonna 2010 sain kävellä alttarille elämäni rakkauden vierelle sanomaan TAHDON!